Joulutarina Kiinan elokuvateattereihin

03.12.2008 08:23 -

Vastikään valkokankaille kotimaassa palannut, Juha Wuolijoen ohjaama koko perheen elokuva Joulutarina nähdään tänä jouluna myös Kiinan elokuvateattereissa. Lähes sataan maahan myyty ja viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva on yksi kolmesta teatterilevityksen pääsevästä länsimaisesta elokuvasta Kiinan uudenvuoden sesongin aikana.

Joulutarinan Kiinan-teatterilevitystä on valmisteltu koko syksy, mutta vielä muutama viikko sitten levityssopimus oli vaarassa kaatua.

"Odotimme Kiinan sensuuriviranomaisten päätöstä vielä marraskuussa ja hetken näytti jo siltä, että Joulutarina ei ehdi jouluksi teattereihin ", kertoo Joulutarinan ohjaaja ja tuottaja Juha Wuolijoki.

Kaikeksi onneksi myönteinen päätös tuli kuitenkin aivan viime tingassa.

Kautta aikain laajimmalle levinnyt suomalainen näytelmäelokuva saa gaalaensi-iltansa Pekingissä 17. joulukuuta. Varsinainen teatterilevitys alkaa 19. joulukuuta, jolloin Joulutarina leviää yli 180 saliin Kiinan suurimpien kaupunkien multiplex-teattereissa.

Joulutarina on yksi kolmesta länsimaisesta teatterilevitykseen pääsevästä elokuvasta Kiinan loppuvuoden sesongin aikana. Kaksi muuta elokuvaa ovat Paul Verhoevenin Black Book ja Kirsten Sheridanin August Rush. Joulutarinan kiinalainen levittäjä Beijing Forbidden City - Trinity Pictures uskoo joulupukista kertovalla elokuvalla olevan hyvät menestysmahdollisuudet maassa, jonka elokuvamarkkinat ovat avautumassa yhä enemmän länsimaisille elokuville.

Kilpailut

Uusimmat