Kuva: Solar Films Italo Moncada

Suvi Teräsniska laiminlöi liikunnan, pistää nyt elintavat uusiksi: "Tavoitteet on asetettu"

26.08.2019 18:45 - Senni Loikala

Iskelmätähti kertoo motivaationsa liikunnan harrastamisen aloittamiseen olevan korkealla.

Suvi Teräsniska, 30, kertoo maanantai-iltana Instagram-tilillään, että aikoo aloittaa kuntoremontin. Laulaja julkaisi itsestään kuvan, jossa hän seisoo liikuntakeskuksen edessä ja päivityksen kuvateksti alkaa näillä sanoilla: ”Nyt kyllästyin, nimittäin omaan saamattomuuteeni, mitä tulee omaan hyvinvointiin. Edellisistä salitreeneistä on jo viisi vuotta aikaa.

Perheenäidin arkea elävä Teräsniska kertoo, ettei aiemmin ole juuri varannut kuntoiluun aikaa. ”Tässä välissä olen pyöräyttänyt kolme lasta ja arjen aikataulutus on oman treenin osalta ollut aivan hakoteillä. Paperilla on myös hirveä lista muita tekosyitä, joten nyt loppu selittely! On aika laittaa laulaja kuosiin”, hän kirjoittaa.

Teräsniska korostaa, että hänen motivaationsa kuntoremonttiin on korkealla. ”Olen järjettömän innoissani ja otan teidät tälle matkalle mukaan, koska motivaatiokuopan tullessa vastaan, tiedän, että minulla on tuolla tuhansia ihmisiä, jotka odottavat tuloksia. Tavoitteet on asetettu, olen valmis tekemään kovasti töitä.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Teräsniskan arki muuttuu syksyn tullen myös muilta osin. Laulaja kertoi viime viikolla, että aikoo palata äitiyslomalta iskelmätähden arkeensa hiljalleen syksyllä. Pääset juttuun tästä.

Lue myös: Suvi Teräsniska julkaisi yhteiskuvan Olli Lindholmin kanssa: "Ikävä on loputon"

Lue myös: Suvi Teräsniska julkaisi kuvan perheensä ruokailuhetkestä - viittaa kauniisti Olli Lindholmiin

Lue myös: Suvi Teräsniskan vauva sai nimensä - taustalla merkityksellinen syy

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat