Kuva: Shutterstock

Mistä tunnistaa feikkihymyn? Suomalainen kehonkielen asiantuntija kertoo

06.09.2019 12:15 - Reija Saarinen

Kehonkielen asiantuntija Sami Sallinen osaa lukea ihmisten ajatuksia pelkkien eleiden pohjalta.

Sami Sallinen on työskennellyt toistakymmentä vuotta rikostutkijana Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikössä ja murharyhmässä, Suojelupoliisissa sekä kansainvälisissä rikostutkintatehtävissä Euroopassa. Tämän lisäksi hän on kouluttautunut kehonkielen asiantuntijaksi.

Sallinen saapui Radio SuomiRockin Rea Tallgren haastatteluun Kehokoodi-nimisen kirjansa tiimoilta ja paljasti samalla muutamia mielenkiintoisia seikkoja siitä, miten ihmiset paljastavat asioita eleillään ilman, että he itse edes sitä tajuavat.

- Kehonkieli on meidän tunteiden näkyvä ilmentymä. Siitä voi tulkita tunteita, ajatuksia ja jopa aikomuksia, Sallinen kertoo. 

Sallisen mukaan toisten tarkkaileminen on tärkeää. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei kannata vetää suoria johtopäätöksiä ihmisen elekielestä, sillä aina se ei kerro koko totuutta.

Sallisen mukaan meistä jokaisella on esimerkiksi feikkihymy. Se on hymy, jonka väläytämme esimerkiksi keskustelukumppanille osoittaaksemme, että olemme läsnä ja kuuntelemme. Mutta mistä sitten tunnistaa sen aidon hymyn?

- Aito hymy tulee tunteesta. Sen pohjana on aina aito tunnetila. Se näkyy niin, että silmät nauravat kunnolla. Nauravat silmät ovatkin paras merkki siitä, että nauru on aitoa. Näyttelijät osaavat kyllä sen myös feikata. Mutta on hyvä muistaa, että hekin tekevät sen tunnetilan kautta, Sallinen toteaa.

Sallisen mukaan monet mikroilmeet ovat myös sellaisia, että meistä jokainen osaa niitä tulkita, ilman harjoittelua. 

-  Esimerkiksi viha, onnellisuus ja suru voidaan lukea mikroilmeistä. Keho reagoi ennen kuin ihminen sanoo mitään. Ihminen pystyy tunnistamaan ilon ja aggressiivisuuden eleet toisista, sillä se on koodattu meihin niin vahvasti. 

- Jos ihminen esimerkiksi saapuu tilaan, jossa hänellä on paljon tuttuja ja jossa hänellä on hyvä olla, hän hymyilee jo ennen kuin kertoo tunteistaan. Se tulee luonnostaan.

Kuuntele Radio SuomiRockin keskipäivää arkisin 11-14.

Lue myös: Kehonkieli kertoo rakkaudesta - asiantuntija kertoo, kuinka tunnistat pienetkin merkit

Lue myös: Valehteleeko hän? Kehonkieli, joka paljastaa palturin puhujan

Voice.fi, Radio SuomiRock, Radio Nova, Kiss sekä Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat