Kuva: AOP

Some suuttui huhuista edesmenneen Paul Walkerin hahmon paluusta elokuvasarjaan: 'Rahastusta!'

18.11.2019 17:15 - Milena Raappana

Somessa huhutaan, että Paul Walkerin esittämä hahmo Brian O'Conner palaisi Fast and Furious -elokuvasarjaan kuusi vuotta näyttelijän kuoleman jälkeen.

Edesmenneen näyttelijä Paul Walkerin hahmon Brian O'Connerin huhutaan palaavan ensi vuonna ensi-iltansa saavaan Fast and Furious 9 -elokuvaan. 

Näyttelijä menehtyi kuusi vuotta sitten vuonna 2013 traagisessa auto-onnettomuudessa kesken Fast and Furious 7 -elokuvan kuvauksia. Elokuva saatiin kuitenkin kuvattua loppuun Walkerin veljien Calebin ja Codyn sekä CGI-teknologian ansioista. Moni muistaakin kyseisen tuotoksen tunteikkaan lopun, kun päähenkilöiden tiet erkanevat ja kumpainenkin kaahaa autoillaan eri suuntiin.

Nyt Twitterissä liikkuu kuitenkin huhu, että hahmo saattaisi tehdä elokuvasarjan tulevassa filmatisoinnissa paluun. Elokuvan roolitukselle läheinen lähde kertoi, että tuotanto etsii tällä hetkellä Paul Walkerin tuplaajaa eli näyttelijän näköistä henkilöä esittämään Brian O'Conneria.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Twitter-käyttäjä Daniel Richtman twiittasi ensin saaneensa uuden roolijaon, jonka myötä olisi tulossa mielipiteitä jakavia isoja uutisia. Hän ei itsekään tiennyt, miten suhtautua asiaan. 

Myöhemmin Richtman, jolla on 78 700 seuraajaa Twitterissä, kirjoitti:

"On kulunut tarpeeksi kauan aikaa. He tuovat Paul Walkerin hahmon, Brianin, takaisin Fast and Furious 9:ään."

Vaikka huhua ei olla vielä varmistettua viralliselta taholta, ei somekansa ole ollut vakuuttunut suurista uutisista. Moni on ollut sitä mieltä, että hahmon tuominen takaisin pilaisi sen hienon lopun. Osa myös syyttää tuotantoyhtiötä rahastuksesta. 

"Olen pahoillani, mutta Furious 7 loppukohtaus oli maaginen ja tämä tulee tuhoamaan sen."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"En pidä tästä. Antakaa ihmisten levätä. Tämä on täysin rahan anastamista."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Paul Walkerin kuoleman jälkeen Briania seitsemännessä elokuvassa esittänyt Cody Walker kertoi Metro.co.uk-julkaisulle kuvausten jälkeen, että voisi palata näyttelemään hahmoa uudestaan tulevissa elokuvissa. 

Myös Vin Diesel, 52, antoi tiedonjyviä tulevasta elokuvasta ja Brianin mahdollisesta paluusta Instagram-tilillään viime viikolla. Hän päivitti someen videon, jossa hän oli autoradalla yhdessä Michelle Rodriguezin, 41, kanssa. Videolla hän sanoi:

"Te tosifanit tiedätte, missä olemme. Te ensimmäisestä päivästä lähtien mukana olleet tiedätte, missä olemme."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tällä hän mahdollisesti viittasi yhdennäksen elokuvan sisältävät elementtejä ensimmäisestä elokuvasta, jossa Vin Dieselin esittämä hahmo Dom kertoo Brianille hänen lapsuuden muistostaan, jossa hänen isänsä ajaa kolarin autoradalla.

Lue myös: Hollywood-tähdet muistelevat Paul Walkeria: "Kyyneleet eivät koskaan lopu"

Lue myös: Vin Diesel muisteli kiitospuheessaan ystäväänsä Paul Walkeria: "Toivottavasti olet ylpeä"

Lähteet: Metro.co.uk, LadBible

Kilpailut

Uusimmat