Kuva: AOP

Sauli Niinistön haastattelu Ylellä koronavirustilanteesta keräsi aplodit somessa: "Viisaita sanoja"

13.03.2020 10:15 - Milena Raappana

Presidentti Sauli Niinistön lausunnot valoivat toivoa sosiaalisessa mediassa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, 71, sanoi eilen illalla Ylen A-talk-ohjelman haastattelussa olevansa huolissaan koronaviruksen leviämisestä Suomessa epidemian tasolle. 

- Tämähän on jotain, mitä me emme ole aiemmin kokeneet. Ja kyllä se vaikuttaa yksilöiden, perheiden, yhteisöjen, koko kansakunnan olemiseen. Meidän käyttäytymistapamme tulee muuttumaan ja luulen, että aika paljon ajatusmaailmakin, Niinistö sanoi.

Hän toivoi ihmisten toimivan annettujen ohjeistuksien mukaan ja pitävän huolta riskiryhmään kuuluvista henkilöistä. Vaikka tämä tarkoittaisi fyysisen etäisyyden ottamista, presidentti kehotti "henkisen läheisyyteen". 

- Tässä tarvitaan vähän sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin, vaan me olemme joukolla ja tavallaan toinen toistaan vähän tukemassa. Olen toiveikas siinä suhteessa, että ihminen vaikeissa tilanteissa alkaa vähän nähdä oman napansa ulkopuolelle. Elikkä tietyllä tavalla yhdistää ihmisiä.

Niinistöltä kysyttiin myös, millainen taloudellinen haaste koronavirus on Suomelle. Vaikka negatiivisista vaikutuksista on jo viitteitä, hän muistutti ihmisten terveyden olevan etusijalla. 

- Talous on sittenkin vain taloutta ja ihmiselämät ovat aivan eri arvossa. Jotenka yritetään nyt vain ensin lähteä murehtimaan, että me pysymme terveinä, ja terveet ihmiset hoitavat kyllä talouden kuntoon aikanaan, Niinistö kuvaili.

Presidentin lausunnot keräsivät nettikansalta kiitteleviä kommentteja, joissa muun muassa sanottiin Niinistön "rauhallisuuden luoneen jälleen luottamusta". 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: MTV: Sauli Niinistö pelasi pipolätkää tärkeän asian puolesta: "Maailmankirjat ovat sekaisin"

Lue myös: Sauli Niinistö julkaisi yhteiskuvan Leijonien kanssa - "Aika velikultia"

Lähde: Yle A-talk

Kilpailut

Uusimmat