Kuva: Shutterstock

Pomolle kävi hauska moka etäpalaverissa - "muutti" itsensä perunaksi!

01.04.2020 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Twiitistä tuli nopeasti viraalihitti.

Miljoonat ihmiset tekevät tällä hetkellä koronavirusuhan takia töitä kotoaan käsin ja juttelevat työkavereilleen muun muassa Microsoft Teams -palvelun kautta. Uutisoimme vastikään, että eräs nainen oli unohtanut palaverissa kameran päälle ja riisunut housunsa kollegojen edessä. Voit lukea lisää tästä.

Nyt Mirror-lehti raportoi toisesta hauskasta mokasta, joka oli sattunut erään työpaikan pomolle. Kun kyseinen pomo oli ollut työntekijöidensä kanssa palaverissa, oli hän onnistunut muuttamaan itsensä filttereillä perunaksi eikä osannut kytkeä asetusta pois päältä.

"Minun pomoni muutti itsensä perunaksi ja hän ei osannut ottaa filtteriä pois, joten hän oli tämän näköinen koko tapaamisen ajan", eräs työntekijä kertoi Twitterissä ja julkaisi tilanteesta kuvan.

Twiitti nousi nopeasti viraalihitiksi ja kymmenet tuhannet ihmiset jakoivat hulvattoman kuvan.

"Tämä on parasta ikinä", nauroi eräs.

"Pissaan housuun naurusta", kommentoi toinen.

Näet julkaisun alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Lue myös: Naiselle kävi ikävä moka etäpalaverissa - riisui housunsa kollegojen edessä

Lue myös: Ennustiko Simpsonit koronaviruksen? Videopätkä leviää netissä

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat