Kuva: Shutterstock

Suomeen julistetaan tänään perherauha poikkeustilan vuoksi - katso

04.04.2020 22:00 - Senja Rapila

Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Poikkeustilanteen vuoksi suomalaisten perheiden elämä on mullistunut. Perheet viettävät enemmän aikaa keskenään, tekeminen keskittyy kotiin. Koulut ja päiväkodit on suljettu, monet työpaikatkin. Kavereita, perhettä ei voi nähdä ja vapaa-ajan viihdekin on laitettu jäihin.

Nyt jo nähdään, että perheiden sisällä jännitteet kasvavat. Vaarana on, että ne purkautuvat ja niitä kohdistetaan perheenjäseniin. Tilanne voi kärjistyä nyt myös sellaisissa perheissä, jotka eivät ole aikaisemmin kohdanneet lähisuhdeväkivaltaa.

Tänään Suomeen julistetaan perherauha. Joulurauhan julistuksesta innoituksensa saanut Perherauhan julistus haastaa ihmiset pitämään näinä epävarmoina aikoina huolta toisistaan. Julistus myös muistuttaa, että apua on saatavilla, jos perherauha särkyy.

Helsingin kaupungin Helsingin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmän ja A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminnan kehittämän kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Voit katsoa perherauhan julistamisen alapuolelta. Tekstin lukee näyttelijä Tommi Korpela.

Lue myös: Mikko Leppilampi innostui jälleen tanssimaan tyttärensä kanssa, seuraajat kehuvat: "Niin siistiä!"

Lue myös: Maija Vilkkumaa ylistää lastensa opettajia koronatilanteessa: "Olen ollut jopa tosi ihmeissäni"

Lue myös: Gordon Ramsay avautuu karanteeniarjesta: 'On painajaismaista kokata sudennälkäisille lapsilleni!'

Kilpailut

Uusimmat