Kuva: AOP

Joker-tähti Joaquin Phoenixia kaavailtiin aivan päinvastaiseen rooliin - tuotantoyhtiö kaatoi idean

21.04.2020 10:15 - Roy Kokkonen

Batman-elokuvasarja olisi voinut saada täysin eri suunnan, mikäli alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut.

Joaquin Phoenix, 45, palkittiin parhaan miespääosan Oscar-palkinnolla Joker-elokuvasta. Asiat olisivat kuitenkin voineet mennä eri tavalla. Christopher Nolanin, 49, ohjaamalle Batman-trilogialle nimittäin kaavailtiin alun perin eri ohjaajaa, ja tämä olisi halunnut Phoenixin nimikkorooliin.

Muun muassa Black Swan -elokuvasta tunnettu Darren Aronofsky, 51, oli Warner Bros. -tuotantoyhtiön ykkösvalinta Batman Begins -elokuvan ohjaajaksi Unelmien sielunmessu -elokuvan menestyksen jälkeen. Aronofsky ajautui kuitenkin erimielisyyksiin tuotantoyhtiön kanssa näyttelijävalinnoista.

- Studio halusi pääosaan Freddie Prinze Jr:in ja minä tahdoin Joaquin Phoenixin. Muistan ajatelleeni tuolloin, että nyt vaikuttaa siltä, että teemme kahta eri elokuvaa, Aronofsky kertoo Empire-lehden haastattelussa.

Ohjaaja myöntää, että hänen visionsa Batmanista oli hyvin erilainen verrattuna Nolanin toteutuneeseen filmatisointiin. Hän kaavaili tarinasta vielä synkempää.

- Ne olivat erilaisia aikoja. Kirjoittamani Batman oli ehdottomasti toisenlainen kuin se, minkä he päätyivät toteuttamaan, Aronofsky sanoo.

Erimielisyyksien takia tuotantoyhtiö päätyi valitsemaan ohjaajaksi Nolanin, ja lopulta Bruce Waynen ja Batmanin roolissa nähtiin Christian Bale. Elokuvasarjan toisessa osassa Jokeria esitti Heath Ledger. Joaquin Phoenix pääsi lopulta näyttämään kyntensä viime vuonna julkaistussa Joker-elokuvassa, jonka roolisuorituksesta hänet palkittiin Oscarilla.

Vaikka Phoenix palkittiinkin, ei hän tehnyt Jokerin tekemisestä helppoa. Näyttelijän hankala luonne piti kuvausryhmän varpaillaan, ja hänen persoonansa aiheutti eripuraa myös Robert De Niron kanssa.

Lue myös: Joker-elokuvan kulisseissa kuohui - pääosanesittäjän luonne sai jopa Robert De Niron hermostumaan

Lue myös: Joaquin Phoenixin Joker-roolisuorituksesta paljastui yllättävä fakta - musiikilla suuri merkitys

Lähde: Empire

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat