Kuva: AOP

James Bond -tähti paljastaa: Känninen Quentin Tarantino halusi ohjata uuden Bond-leffan

21.04.2020 19:45 - Roy Kokkonen

Pierce Brosnan kertoo erikoisesta kohtaamisestaan kulttiohjaajan kanssa.

Vuosina 1995-2002 James Bondia näytellyt Pierce Brosnan, 66, kertoo, että elokuvaohjaaja Quentin Tarantino, 57, innostui miehen Bond-elokuvista niin, että halusi ohjata seuraavan. Asia ilmeni Esquire-lehden livelähetyksessä, jossa näyttelijä katsoi 007 ja kultainen silmä -elokuvan yhdessä toimittajan kanssa.

- Hän halusi tavata minut Kill Bill Vol 2 -elokuvan ilmestymisen jälkeen. Joten eräänä päivänä menin Hollywoodiin ja tapasin hänet Four Seasons -hotellissa, Brosnan taustoittaa.

Brosnan itse oli sovittuna aikana paikalla, mutta Tarantinoa ei näkynyt missään.

- Tulin paikalle seitsemältä illalla. Haluan olla tarkka aikatauluista. Kello tuli varttia yli, mutta Quentinia ei näkynyt. Hän oli yläkerrassa tapaamassa tiedotusvälineitä. Joku tilasi minulle martinin, joten join yhden martinin ja odotin puoli kahdeksaan. Mietin, että missä hitossa hän oikein on. Minulle kerrottiin miehen pahoittelut myöhästymisestä, joten ajattelin, että okei, otan toisen martinin.

Quentin Tarantino tunnetaan muun muassa elokuvien Pulp Fiction ja Kunniattomat paskiaiset ohjaajana. (kuva: AOP)

Kun Tarantino lopulta saapui paikalle, Brosnan oli jo omien sanojensa mukaan humalassa. Hän kertoo, että he joivat yhdessä vielä pari drinkkiä lisää, minkä jälkeen he molemmat olivat "sangen kännissä".

- Hän hakkasi pöytää ja sanoi: "Olet paras James Bond, haluan tehdä James Bondin!". Ravintola oli hyvin tiivis, joten mietin mielessäni, että rauhoitu jo, mutta eihän Quentin Tarantinolle sanota, että rauhoitu, Brosnan muistelee.

Brosnan ei kuitenkaan paljasta tarkkoja yksityiskohtia Tarantinon suunnittelemasta Bond-elokuvasta. 

- Se olisi ollut näkemisen arvoinen elokuva, hän sanoo.

Lue myös: Bond-tähti Pierce Brosnan, 66, poseerasi punaisella matolla poikiensa kanssa - katso

Lue myös: Bond-tytön paljastus tähdittämästään No Time To Die -elokuvasta: 'Todella tunteikas, aloin itkeä!'

Lähde: Esquire

Kilpailut

Uusimmat