Kuva: AOP

Bond-tytön paljastus tähdittämästään No Time To Die -elokuvasta: 'Todella tunteikas, aloin itkeä!'

02.04.2020 17:45 - Ella Haura

Uusin Bond-elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.

Uusimman James Bond -elokuvan ensi-ilta siirtyi huhtikuulta marraskuulle vallitsevan koronapandemian vuoksi. Daily Mail uutisoi, että aikatauluhaasteista kärsineen No Time to Dien ulostuloa on lykätty jo neljä kertaa.

Elokuvan Bond-tyttö Lea Seydoux, 34, on katsonut teattereihin leikatun version, josta jakaa nyt mielipiteensä.

- Tämä Bond-elokuva on täynnä tunnetta, tulette liikuttumaan siitä. Itkin, kun katsoin elokuvaa. Se on minusta outoa, sillä olen itse mukana leffassa, nainen kertoo Daily Mailille.

No Time To Die -elokuvassa nähdään Seydouxin toinen esiintyminen kallonkutistaja Dr. Madaleine Swannina. Seydoux näytteli samaa hahmoa vuonna 2015 ensi-iltansa saaneessa Bondissa nimeltä Spectre

- Swannin hahmon tarkoituksena ei ole miellyttää miehiä. Häntä ei esineellistetä. Hahmo on fiksu ja itsenäinen, eikä seksuaalisuus määrittele häntä, Seydoux kuvailee.

Tuleva, näyttelijän mukaan tavallista tunteikkaampi Bond, on elokuvasarjan 25. tulokas. Legendaarisen 007-agentin roolissa nähdään viidettä kertaa Daniel Graig, 52.

Lue myös: Viimeisen Bond-roolinsa tekevä Daniel Craig, 52, riisui paitansa - lihaksikas vartalo kerää kehuja

Lue myös: Miksi Bond-leffojen välissä on kulunut viisi vuotta? Daniel Craig paljastavassa haastattelussa

Lue myös: Korvaamaton James Bond -asekokoelma varastettiin - arvo yli 110 000 euroa

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat