Kuva: AOP

Rihannan ystävä kiistää isän väitteet - "Rihanna ei pidä siitä, että isä hakee julkisuutta"

22.04.2020 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Rihanna teki lahjoituksen koronaviruksen vastaiseen taisteluun.

Supertähti Rihannan, 32, isä Ronald Fenty, 66, sairastui koronavirukseen ja kertoi The Sun -lehdelle, että hänen tyttärensä on lähettänyt hänelle hengityskoneen.

- Tyttäreni Robyn kyselee kuulumisiani joka päivä. Hän myös lähetti minulle hengityskoneen. Välillä luulin, että kuolen, sillä oireet olivat niin pahoja, Ronald Fenty sanoi haastattelussa. Rihannan oikea nimi on Robyn Rihanna Fenty.

Nyt Rihannaa lähellä oleva lähde on kiistänyt isän väitteet.

- Isä ei koskaan tarvinnut hengityskonetta eikä saanut sellaista Rihannalta. Rihanna ei pidä pidä siitä, että isä hakee julkisuutta noin.

Rihanna on monien muiden julkkisten tavoin lahjoittanut rahaa koronaviruksen vastaiseen taisteluun. Tähden Clara Lionel Foundation -hyväntekeväisyysjärjestö on lahjoittanut yhdessä räppäri Jay Z:n Shawn Carter Foundation -järjestön kanssa kaksi miljoonaa dollaria, eli noin 1,8 miljoonaa euroa, Los Angelesin ja New Yorkin avustusjärjestöille.

Lue myös: Paris Hiltonin perheeltä valtava lahjoitus koronaviruksen aiheuttamaan hätään - kohteena kodittomat

Lue myös: Rihanna teki odotetun paluun musiikin pariin, fanit hullaantuivat: 'Meillä oli ikävä!'

Lähde: Page Six

Kilpailut

Uusimmat