Kuva: AOP

Tyra Banks somemyllytyksen kohteena Huippumalli haussa -ohjelmasta: "Menet suoraan helvettiin"

11.05.2020 13:45 - Milena Raappana

Tyra Banks on myöntänyt, että kohua nostattaneissa ohjelman kohtauksissa on tehty huonoja ratkaisuja.

Huippumalli Tyra Banksin, 46, tuottamaa suosittua amerikkalaista tv-formaattia Huippumalli haussa on ruodittu ja kritisoitu viimeisen viikon aikana Twitterissä. 

Vuonna 2003 ensimmäisen kerran tv-ruudut vallannut ja kaksi vuotta sitten päättynyt America's Next Top Model -ohjelma on kerännyt lukuisia syytöksiä rasismista, ahdistelusta ja epäsopivasta käytöksestä mallikokelaita kohtaan. 

The Independent -julkaisu uutisoi etenkin kuudennella kaudella tuomareiden ja Danielle Evansin välillä tapahtuneen välikohtauksen herättäneen närkästystä Twitterissä. Videolla tuomaristo painostaa Evansia sulkemaan hammasrakonsa hammaskirurgian avulla. Kyseinen päivitys, jossa sanotaan "Tyra Banksin menevän suoraan helvettiin" on kerännyt yli 111 000 tykkäystä. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Päivitys sai muut Twitter-käyttäjät jakamaan ohjelmasta muitakin hetkiä, joissa ilmenee kiusaamista, blackface-meikkiä, vartalon mollaamista ja Banksin myrkyllistä käytöstä. Somekansa nosti esimerkeiksi pään ajamisen kaljuksi mallikokelaiden samalla itkiessä hiustensa perään sekä painostamisen alastonkuviin. 

"Entä se, kun hän järjesti blackface-kuvaukset ja puolusti niitä sanomalla sen olevan osa muotia."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Tyra todella pakotti tytön alastomaksi kameran eteen koekuvauksissa. Ja sai kaikista ihmisistä Janiecen (joka syytti Cosbya seksuaalisesta häirinnästä) tukemaan häntä tuomarina. Mikä ironia."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Yhdeksän kautta myöhemmin hän porautti tytön hampaita tehdäkseen hänen (hammasrakonsa) leveämmäksi."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Tätä ei koskaan näytettäisi nykyajan yhteiskunnassa. 2000-luku oli villiä aikaa."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Tämä ohjelma ei keskittynyt mallin työhön, vaan todellisuudessa oli kiusaamista. Hullua, miten näemme nyt, millaista se oli tuolloin. Ehkä koska ihmiset tavallaan nauttivat jännityksestä katsoessaan kauniiden naisten nyöryytystä."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mylläkkä sai Banksin kommentoimaan keskustelua Twitterissä. Päivityksessään hän kertoi olevansa samaa mieltä kritiikin kanssa. 

"Taaksepäin katsoessa ne olivat todella huonoja ratkaisuja. Arvostan teidän rehellistä palautettanne ja lähetän niin paljon rakkautta ja virtuaalisia halauksia", Banks kirjoitti twiitissään. 

Huippumallin twiittiä ei kuitenkaan nielty pureksimatta, ja moni vaati häntä esittämään anteeksipyynnön kaikille, mutta etenkin tummaihoisille, ohjelmassa esiintyneille nuorille naisille. 

Myös Evans, joka lopulta vei voiton kotiin omalta tuotantokaudeltaan, päätti ottaa kantaa keskusteluun ja hammaskirurgiaan, johon hän lopulta suostui. Hän kertoi tuolloin tavoitteenaan olleen parempi elämä ja ymmärtäneen, ettei hampaat olleet niin merkityksellinen asia hänelle etteikö hän olisi voinut uhrata niitä unelmansa eteen. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Ikoninen ysärisarja 30 vuotta - Tyra Banks lateli vanhan kohtauksensa vuorosanat yhä ulkomuistista

Lue myös: Huippumalli myönsi vihdoin käyneensä kauneusleikkauksissa - katso kuvat ennen ja jälkeen

Lähde: The Independent

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat