Kaikki artikkelit

Suosikkisarja on asetettu viime aikoina suurennuslasin alle. Etenkin yhdet rasistisiksi syytetyt kuvaukset ovat nousseet esiin.
Tyra Banks on myöntänyt, että kohua nostattaneissa ohjelman kohtauksissa on tehty huonoja ratkaisuja.
Will Smith ja Tyra Banks muistelivat räiskyvää kohtaustaan Bel-Airin prinssissä.
Huippumalli saapui punaiselle matolle rohkeassa lookissa.
Nainen poseeraa uimapukujulkaisussa.
Tyra Banks poseerasi saman lehden kannessa jo 22 vuotta sitten.
Tutut kaunottaret ovat toisinaan halunneet räväyttää meikeillään.
Mallikonkari näytti, että hänkään ei tarvitse meikkiä ollakseen itsevarma.
Huippumalli aloitti uransa jo 15-vuotiaana.
Esimerkiksi Kim Kardashian pysyttelee vesilinjalla juhlissa.
Tyra Banksin kauneusleikkauksista on kohuttu jo pitkään, mutta nainen ei ole itse myöntänyt niitä.
Kim Kardashian ja Kanye West toivottivat kolmannen lapsensa tervetulleksi sijaissynnyttäjän avulla.
Tyra Banks näyttää villin puolensa Paper-lehdessä.
Kuvassa huomio kiinnittyy etenkin suloisiin silmiin.
Tyra Banks toimii juontajana America's Got Talent -ohjelmassa, ja nyt häntä syytetään ohjelman kuvauksissa olleen pienen tytön epäasiallisesta sanallisesta ja fyysisestä kohtelusta.
Listasimme viisi julkkisnaista, jotka ovat kertoneet painonsa julkisuudessa.