Kuva: Senja Rapila

Salkkarit-Kallea näyttelevä Pete Lattu Iltalehdessä roolin vaikutuksesta: "Onhan se imartelevaa"

25.05.2020 10:15 - Reija Saarinen

Lattu kertoo haastattelussa saaneesta treffipyyntöjä miehiltä.

Näyttelijä Pete Lattu, 40, kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa erikoisesta ilmiöstä, jonka hänen roolinsa Kalle Laitelana on hänelle tuonut. 

Sarjan alkaessa Laitela oli epävarma nuorimies. Myöhemmin paljastui, että hän on homoseksuaali.

– Kallea ei enää kuvattu naurettavassa valossa kuten siihen asti oli ollut telkkarissa tapana, vaan aivan tasavertaisena hahmona muiden joukossa, ja se oli ehkä se käänteentekevä asia, Lattu kertoo haastattelussa.

Salatut elämät -sarjassa näytellyt vuodet ovat jättäneet jälkensä. Jossain vaiheessa Lattu tajusi, että hänet tunnistetaan monissa paikoissa vain Salkkarit-Kallena. 

– Jossain kohtaa tajusin, että kymmenenkään vuotta ei riittänyt ”putsaamaan” sitä historiaa. Edelleen olin se Salkkareista tuttu henkilö, niin ajattelin, että ollaan Salkkareista tuttu henkilö sitten koko rahalla, Lattu toteaa lehdessä. 

Mies myös kertoo, että tosielämässä on tullut vastaan uteluita siitä, onko hän itse homoseksuaali. 

– On tullut, ja on ollut jopa itsepintaisia yrityksiä käännyttää minua. Ei kai sitä voi oikein muuten ottaa kuin imarteluna. Tietysti se on itsetuntoa hivelevää, että on jonkun mielestä jollain lailla upea. Ei niitä hirveästi tule, mutta jonkin verran.

Lue myös: Salkkareissa näyttelevä Pete Lattu: "Kallen homoseksuaalisuus tukki palautelaatikot"

Lue myös: Salkkareiden Pete Lattu on kesäihminen - 'Talvella harrastan maasta poistumista'

Lähde: Iltalehti

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat