Kaikki artikkelit

Julkaisussa nähdään Laitelan perhe.
Pete Lattu ja Venla Saartamo näyttelivät yhdessä parikymmentä vuotta sitten.
- Kallen tulee joka päivä valita se, että tänään en juo, Lattu muun muassa kertoo Iltalehdelle.
Näyttelijä Pete Lattu on tuttu Salatut elämät -sarjasta, mutta hän ei arkaile myöskään uusia tv-haasteita.
Lattu kertoo haastattelussa saaneesta treffipyyntöjä miehiltä.
Näyttelijät todistivat ranskan kielen taitonsa.
Suomalaisnäyttelijä kannattaa tasa-arvoista rakkautta.
Salatut Elämät täytti tammikuussa 2019 peräti 20 vuotta.
Suosikkiohjelmassa Kallea näyttelevä Pete Lattu ei ollut ohjaajien ensimmäinen valinta.
Sarjan vastaava tuottaja Marko Äijö pohtii MTV:lle, että miehen ja naisen välinen seksi olisi tuskin herättänyt vastaavanlaista kritiikkiä.
Pete Lattu muistelee kertaa, kun Salkkareiden nuoriso sai jakson ohjaajan korottamaan ääntään levottomalle teinilaumalle.
Pete Latun roolihahmo Kalle nähtiin viime viikolla intiimeissä tunnelmissa tuntemattoman miehen kanssa, mikä on aiheuttanut mielipahaa.
Näyttelijä Pete Lattun esittämä Kalle-hahmo herätti 17 vuotta sitten todella paljon kuhinaa sen aikaisessa Suomessa.