Kuva: AOP

Dua Lipan lapsuuskuvat saivat somen villiintymään - tunnistaisitko tähden?

29.06.2020 15:15 - Emmi Moilanen

Artistin Instagram-julkaisu on kerännyt jo yli puolitoista miljoonaa tykkäystä.

Laulaja Dua Lipa, 24, julkaisi äitinsä, Anesa Lipan, syntymäpäivän kunniaksi omia lapsuuskuviaan Instagramissa. Äiti ja tytär poseeraavat otoksissa yhdessä, ja ensimmäisenä Lipa esitteleekin faneilleen kuvan, joka on napattu aurinkoisena päivänä uima-altaan reunalta.

Julkaisun yhteyteen Lipa on kirjoittanut koskettavan tekstin.

”Hyvää syntymäpäivää kauniille äidilleni, parhaalle ystävälleni, joka on aina viimeisenä tanssilattialla, hauskalle, rakastavalle ja suloiselle, mutta ennen kaikkea vahvimmalle naiselle elämässäni. Kiitos, että olet sinä,” artisti aloittaa.

Kuvatekstin yhteydessä hän kiittelee äitiään myös saamastaan rakkauden määrästä.

”Olemme kaikki niin onnekkaita, että meillä on sinut opastamassa ja johdattamassa meitä läpi elämän ehdottoman rakkautesi sekä tukesi kanssa. Rakastan sinua, me rakastamme sinua. Kuningattaremme,” Lipa ylistää kirjoituksensa lopuksi.

Nopeasti yli puolitoista miljoonaa tykkäystä keränneessä kuvakollaasissa nähdään vuosikausia sitten napattujen kuvien lisäksi myös tuoreempia otoksia, joissa äiti ja tytär poseeraavat yhdessä.

Artisti julkaisi merkkipäivän kunniaksi myös toisen lapsuuskuvan, jossa ollaan niin ikään kesäisissä tunnelmissa.

Lue myös: Dua Lipan hempeä tyyli on kuin suoraan 90-luvulta, fanit hehkuttavat: "Olet supersöpö!"

Lue myös: Dua Lipa heitteli seteleitä strippiklubilla ja some kuohahti - nainen päätyi jämerään ratkaisuun

Lue myös: 90-luvulta tuttu nostalginen kuvio koristaa nyt trendimanikyyriä - hitti vai huti?

Kilpailut

Uusimmat