Kuva: YouTube

Riverdale-tähti syyttää tuotantoa: Tummaihoiset näyttelijät vain täyttämässä monimuotoisuuskiintiötä

30.07.2020 09:15 - Senja Rapila

Näyttelijä on ollut osa sarjaa jo kahden tuotantokauden ajan. Hän kertoo kokevansa, ettei tuntenut oloaan kuvauksissa arvostetuksi..

Näyttelijä Bernadette Beck, 26, on avautunut kokemuksestaan Riverdale-suosikkisarjan kuvauksissa. Hän kommentoi tuoreessa haastattelussa, että kyseisessä sarjassa on otettu tummaihoisia mukaan vain monimuotoisuuskiintiön täyttämiseksi.

Beck näyttelee Riverdale-sarjassa Peaches 'N Cream -hahmoa, joka kuuluu Pretty Poisons -jengiin. Hahmon ulosanti sarjassa on kerännyt vihapostia sarjan katsojilta, joka on harmittanut näyttelijää.

- Minusta tehtiin hyvin epämiellyttävä hahmo ja henkilö ihmisten silmissä. Minut esitettiin syyttä hyvin negatiivisessa, epämiellyttävässä valossa, hän kertoo.

- En ole ensimmäinen tummaihoinen näyttelijä sarjassa, joka vain seisoo, syö purkkaa ja näyttää ilkeältä ja röyhkeältä. Minusta tuntuu siltä, että olin siellä vain täyttämässä monimuotoisuuskiintiötä. Täyttämässä yksityiskohtia.

Näyttelijä on ollut osa sarjaa jo kahden tuotantokauden ajan. Hän kertoo kokevansa, ettei tuntenut oloaan kuvauksissa arvostetuksi..

- Minut unohdettiin kohtauksista useammin kuin kerran. Ohjaaja saattoi vain kävellä pois setistä, ja minun piti juosta hänet kiinni kysyäkseni missä minun pitäisi seistä. Minulle ei annettu mitään ohjeita, hän kertoo.

- Ette voi vain kohdella ihmisiä kuin he olisivat näkymättömiä, ja sen jälkeen taputtaa itseänne olkapäälle, koska saavutitte monimuotoisuuskiintiönne siltä päivältä.

Lue myös: Riverdale-näyttelijä odottaa esikoistaan - samaan aikaan puoliso haki avioeroa

Lue myös: Riverdale-tähti taistelee bulimiaa vastaan - ei kadu asian tuomista julkisuuteen

Lue myös: Riverdale-tähti jakoi seksikkään kuvan, fanit riehaantuivat: "Haluaisin sinut aamupalaksi!"

Lähde: US Magazine

Kilpailut

Uusimmat