Kuva: All Over Press

Machine Gun Kelly otti uuden tatuoinnin - onko Megan Foxin kunniaksi?

05.08.2020 11:15 - Senja Rapila

Rakastunut pari lomailee tällä hetkellä Puerto Ricossa.

Räppäri Machine Gun Kelly, 30, on ottanut itselleen uuden tatuoinnin lemmenlomallaan Puerto Ricossa. Artisti esitteli uuden tatuoinnin omalla Instagram-tilillään.

Tatuointi sijaitsee artistin vasemman korvan takana. Tatuoinnissa nähdään kaksi reikää, joista toisesta vuotaa verta. Kyseessä on selkeästi vampyyrin purema.

Voidaan epäilllä, että mies on ottanut uuden tatuointinsa tyttöystävänsä Megan Foxin, 32, kunniaksi. Aiemmin pari on kertonut haastattelussa, että he ovat "kaksi puolikasta yhdestä sielusta".

Fox tähditti vuonna 2009 Jennifer's Body -kauhuelokuvaa, jossa hänet nähdään verenhimoisena "demonina". Elokuvaa ei ole virallisesti leimattu vampyyrielokuvaksi, mutta Foxin näyttelemä hahmo käyttäytyy elokuvassa hyvin vampyyrin elkein juomalla/syömällä ihmisistä verta. Vampyyrin puremaa voidaan myös verrata ikuiseen elämään ja yhdessäeloon.

Voit katsoa kuvan alapuolelta.

Kerroimme kesäkuussa Foxin alkaneen deittailemaan räppäri Machine Gun Kellyä. Kuukausi parin ensimmäisen julkisen yhdessäesiintymisen jälkeen he karkasivat jo lemmenlomalle Puerto Ricoon.

Lue myös: Rakastuneen Megan Foxin ex-aviomies rehellisessä haastattelussa: "Yritän olla lukematta uutisia"

Lue myös: Harry Potter -tähti kärsi huumeriippuvuudesta vuosikymmenet - paljastaa nyt mistä se sai alkunsa

Lue myös: Machine Gun Kelly julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Megan Foxin kanssa - "Kuumin pari ikinä"

Lue myös: Hurjapäänä tunnettu Tom Cruise, 58, haluaa tehdä omat elokuvastunttinsa - harjoittelee vapaa-ajallaan

Kilpailut

Uusimmat