Kuva: Shutterstock

Jenkkitähdet riisuivat itsensä alastomiksi - haluavat herättää kansalaiset äänestämään

10.10.2020 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Videolla esiintyvä Borat muun muassa ihmettelee, miksi hänen pitäisi riisuutua.

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä käynnissä kova vääntö siitä, kenestä tulee maan seuraava presidentti. Valtionpäämiehen paikasta keskenään taistelevat istuva presidentti Donald Trump sekä demokraattipuolueen ehdokas Joe Biden.

Nyt monet julkkikset esiintyvät erikoisella videolla, jolla yritetään vedota ihmisiä äänestämään. Videolla nimittäin jokainen tähti on riisunut itsensä alasti ja haluaa antaa ohjeita. Paitsi Sacha Baron Cohenin esittämä Borat-hahmo.

- Miksi minun pitäisi olla alasti? Borat toteaa videolla.

Kyseisellä videolla mukana ovat Boratin lisäksi Tiffany Haddish, Chris Rock, Amy Schumer, Chelsea Handler, Naomi Campbell, Mark Ruffalo, Sarah Silverman, Josh Gad sekä Ryan Michelle Bathe.

Satoja tuhansia katselukertoja keränneen videon näet alta tai tästä.

Vastikään myös meikkimoguli ja seurapiiritähti Kylie Jenner julkaisi Instagram-sivullaan yli 197 miljoonan seuraajan iloksi kaksi bikinikuvaa, joissa muistuttaa seuraajiaan rekisteröimään itsensä äänestäjiksi. Voit lukea lisää tästä.

Lue myös: Nettikansa kehitteli juomapelin Joe Bidenin ja Donald Trumpin kohtaamiselle

Lue myös: Sacha Baron Cohen joutui käyttämään luotiliivejä Borat 2:n kuvauksissa - leffa ilmestyy pian

Lue myös: Kylie Jenner pukeutui bikineihin ja kehotti äänestämään - vaalisivuston kävijämäärä räjähti

Lähde: Los Angeles Times, Variety

Kilpailut

Uusimmat