Kuva: AOP

Ruby Rose teki itselleen karanteenitatuoinnin - paljastaa myös, että se jää hänen viimeisekseen

13.10.2020 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Rosen mukaan hän ei aio ottaa enää yhtään tatuointia, sillä hän ei jaksa istua meikkaustuolilla niitä peittämässä.

Muun muassa Orange is the New Black -sarjasta tutuksi tullut Ruby Rose, 34, on tehnyt itselleen karanteenitatuoinnin. 

Antamassaan haastattelussa hän kertoo tatuoineensa käteensä kirjaimet CQ, jolla hän viittaa sanoihin camp quarantine, eli ystäviinsä, joiden kanssa hän vietti aikaansa karanteenin aikana. 

- En aio ottaa enää yhtään tatuointia, sillä en jaksa viettää enää aikaa meikkituolilla istuen. Otin kuitenkin karanteeniaikana yhden todella pienen. Siinä on kirjaimet CQ. Tein sen itse, hän kertoo.

Omien sanojensa mukaan hänellä on kaikkiaan 109 tatuointia. Tosin hän myöntää seonneensa laskuissa.

- Se hauska juttu tatuoinneissa on, että kun ottaa ensimmäisensä, ne ovat aina riittävän erilaisia ja erillisiä, jotta ne voidaan laskea omiksi kuvikseen. Jossain vaiheessa minullakin oli 50-60 tatuointia, jotka muuttuivat kuitenkin hihaksi aivan yllättäen. Nyt niitä on niin paljon, että helpointa saattaa olla, että sanoo niitä olevan kolme. 

Lue myös: Ruby Rose joutui sairaalaan - syynä erikoinen haaveri

Lue myös: Ruby Rose lopettaa Batwomanin roolissa - ei anna minkäänlaista perustelua yllätyspäätökselle

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat