Kuva: AOP

Ruby Rose lopettaa Batwomanin roolissa - ei anna minkäänlaista perustelua yllätyspäätökselle

20.05.2020 13:15 - Iiro Myllymäki

Ruby Rose lopettaa Batwoman-tv-sarjassa vain yhden tuotantokauden jälkeen.

Batwoman-tv-sarja kokee suuria muutoksia, sillä nimiroolissa nähty Ruby Rose, 34, on päättänyt lopettaa roolin esittämisen. Orange Is the New Black -sarjasta tunnetuksi tullut Ruby Rose jättää roolinsa vain yhden kauden jälkeen.

- Olen tehnyt vaikean päätöksen siitä, etten palaa Batwomanin seuraavalle kaudelle, Rose kertoo tiedotteessaan.

Ruby Rose (kuva: AOP)

Nainen kertoo, että päätöksestä vaikean teki se, että hänellä on suuri kunnioitus koko tekijätiimiä kohtaan. Ruby Rose ei kerro, mistä syystä hän on päättänyt lopettaa sarjan tekemisen. Myöskään sarjan tuotantoyhtiö Warner Bros ei ole kertonut syytä. Deadline-julkaisun saamien tietojen mukaan päätös ei liity Rosen kokemaan stunttionnettomuuteen sarjan kuvauksissa. Ensimmäisen kauden kuvauksissa nainen vahingoitti selkänsä ja joutui tämän takia leikkaukseen.

Cnet-sivusto kertoo, että Ruby Rose koki supersankarifanien osalta häirintää silloin, kun hänen roolituksensa julkistettiin vuonna 2018. Nainen lopetti tuolloin kokonaan Twitterin käytön. Voit lukea aiheesta lisää tästä jutusta.

Batwoman-sarjaa esitetään Suomessa HBO Nordic -palvelussa. Sarjan tuotannosta on vahvistettu, että rooliin tullaan valitsemaan uusi näyttelijä ja sarja voi jatkua.

Lue myös: Miltä upea Ruby Rose näyttää Batwomanina? Ensimmäinen kuva julki

Lue myös: Ruby Rose joutui sairaalaan - syynä erikoinen haaveri

Lähteet: Independent, Cnet

Kilpailut

Uusimmat