Kuva: AOP

Samuel L. Jackson sai palkinnon, mutta älähti - ei pidä itseään "legendaarisena"

19.11.2020 17:45 - Roy Kokkonen

Samuel L. Jackson palkittiin "elokuvalegendana" yhdysvaltalaisfestivaaleilla. Hän ei kuitenkaan tunne tittelia omakseen.

Yli 150 elokuvassa uransa aikana näytellyt Samuel L. Jackson, 71, palkittiin yhdysvaltalaisella Savannah Film Festival -elokuvafestivaalilla Legend of Cinema -palkinnolla. Suomeksi tunnustuksen nimen voi kääntää muotoon "elokuvalegenda".

Saatuaan palkinnon hän kuitenkin esitti eriävän mielipiteen omasta legendaarisuudestaan Entertainment Weeklyn haastattelussa.

- Legendat ovat ihmisiä, jotka saavuttavat asioita, jotka ovat olleet muille mahdottomia tai tekevät jotain äärimmäisen poikkeuksellista. Minä olen menestynyt vain kovalla työllä ja periksiantamattomuudella, Jackson toteaa toimittajalle.

Uransa aikana Samuel L. Jackson on esiintynyt yli 150 eri elokuvassa. Hänet on nähty useissa Quentin Tarantinon elokuvissa, joista kenties tunnetuimman roolin hän teki elokuvassa Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta. Lisäksi Jackson on näytellyt kuuluuisissa elokuvasarjoissa muun muassa Tähtien sodassa ja Marvelin sarjakuviin perustuvissa elokuvissa.

Lue myös: Näyttelijäkonkari suuttui uuden elokuvansa mainoksesta: "Mitä v*ttua!?"

Lähde: Entertainment Weekly

Kilpailut

Uusimmat