Kuva: AOP

Megan Fox hakee avioeroa - on seurustellut jo kuukausien ajan muusikkorakkaansa kanssa

26.11.2020 12:15 - Iiro Myllymäki

Megan Foxin ja Brian Austin Greenin yli kymmenen vuoden liitto on tullut tiensä päähän.

Näyttelijä Megan Fox, 34, on hakenut avioeroa Brian Austin Greenistä, 47. Asiasta kertoo muun muassa TMZ, jonka mukaan Fox pyytää eron yhteydessä yhteishuoltajuutta näyttelijäparin kolmelle lapselle. Eron syyksi Megan Fox ilmaisee sovittamattomat eroavaisuudet.

TMZ:n mukaan Brian Austin Green on ilmaissut suostuvansa kaikkeen Foxin erohakemuksessa esitettyihin kohtiin. Megan Fox ja Brian Austin Green ovat olleet naimisissa lähes kymmenen ja puolen vuoden ajan.

Brian Austin Green (kuva: AOP)

Käytännössä pari on ollut erossa jo pidempään. Megan Foxin rakkaus muusikko Machine Gun Kellyn, 30, kanssa kukoistaa, ja pari nähtiin juuri ensimmäistä kertaa punaisella matolla yhdessä. Pari julkisti suhteensa kesäkuussa. Megan Fox on kuvaillut parin suhdetta intensiiviseksi, ja hän on jopa näyttänyt tatuoineen Machine Gun Kellyn lempinimen solisluunsa kohdalle.

Megan Fox ja Machine Gun Kelly (kuva: AOP)

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Fox on hakenut avioeroa Brian Austin Greenistä. Ensin näin tapahtui vuonna 2015, mutta pariskunta sai sovittua asiansa ja palasivat yhteen. Edellisen kerran Fox haki eroa viime vuoden elokuussa, mutta veti hakemuksen takaisin.

Megan Foxin ja Brian Austin Greenin välit ovat olleet tapetilla viime aikoina, kun kaksikon välille puhkesi julkinen kiista lasten näyttämisestä sosiaalisen median kuvissa. Voit lukea aiheesta lisää tästä jutusta.

Lue myös: Machine Gun Kelly tukee Megan Foxia kohun keskellä - "Lapset ovat Meganille kaikki kaikessa"

Lue myös: Megan Fox ja räppäri Machine Gun Kelly suutelevat musiikkivideolla - fanit innostuivat

Lähteet: TMZ, Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat