Kuva: AOP

Yksi kohtaus saa aina Taru Sormusten Herrasta -tähden itkemään - "Yhtäkkiä kaikki kumarsivat"

01.12.2020 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogia on yksi maailman menestyneimmistä leffasarjoista.

Taru Sormusten Herrasta -kirjojen perusteella tehty elokuvatrilogia on yksi maailman menestyneimmistä elokuvasarjoista.

Fantasiamaailmassa hobitti Samvais Gamgia esittänyt Sean Astin, 49, paljasti Reelblend-podcastin haastattelussa kohtauksen, joka saa hänet vieläkin liikuttumaan.

Kyseessä on trilogian viimeisen osan Kuninkaan Paluu kohtaus, jossa kuninkaaksi kruunattu Aragorn sanoo hobiteille, että heidän ei tarvitse kumartaa ketään, ja lopulta kaikki ihmiset kumartavatkin hobiteille.

- Viimeinen kohtaus, jonka kuvasimme, saa minut aina itkemään. Tuo oli viimeinen kerta, kun me neljä hobittia olimme yhdessä. Seisoimme vihreää seinää vasten ja vain vedimme sen purkkiin. Se oli outo hetki muutenkin, kun kaikki yhtäkkiä kumarsivat, Astin kertoi.

Sean Astin näytteli hobitti Samvais Gamgia. (kuva: AOP)

Taru Sormusten Herrasta -kirja on kääntymässä myös tv-sarjaksi. Huhut ovat muuttuneet todellisiksi, sillä Amazon on ilmoittanut aloittavansa sarjan kuvaukset Uudessa-Seelannissa - maassa, jossa kirjasta tehdyt elokuvatkin kuvattiin.

Lue myös: Taru Sormusten Herrasta -tähti ei halua palata fantasiamaailmaan - "Olemme saaneet tarpeeksemme"

Lue myös: Seksiä ja alastonkohtauksia - fanit eivät innostuneet Taru Sormusten Herrasta -sarjan linjauksista

Lähde: Cinema Blend

Kilpailut

Uusimmat