Kuva: AOP

Seksiä ja alastonkohtauksia - fanit eivät innostuneet Taru Sormusten Herrasta -sarjan linjauksista

18.10.2020 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Joidenkin fanien mielestä sarjaan yritetään tuoda väkisin Game of Thrones -vaikutteita.

Uutisoimme marraskuussa 2017, että Taru Sormusten Herrasta -kirja on kääntymässä tv-sarjaksi. Huhut ovat muuttuneet todellisiksi, sillä Amazon on ilmoittanut aloittavansa sarjan kuvaukset Uudessa-Seelannissa - maassa, jossa kirjasta tehdyt elokuvatkin kuvattiin.

Nyt kuitenkin syksyn aikana on uutisoitu siitä, että Amazon olisi hieman muuttamassa elokuvasta tuttua maailmaa. Sarjaan nimittäin halutaan lisätä seksikohtauksia ja alastomuutta.

Taru Sormusten Herralla on miljoonia faneja ympäri maailman ja odotus olikin kova, kun uutiset sarjasta alkoivat. Se, että siihen halutaan tuoda mukaan alastomuutta, ei innostuttanut suurta joukkoa faneista.

Asiasta on käyty kiivasta keskustelua muun muassa Reddit- ja Twitter-palveluissa ja mielipiteitä on lauottu varsin suoraan.

"Ihan helvetin huono idea"

"Jos he aikovat pilata fantasiamaailman seksikohtauksilla, niin tulen suuttumaan ja kovasti"

"Jaahas, tuottajat haluvat matkia Game Of Thronesia?"

"Aivan järjettömän huono idea. Miten seksi sopii edes Taru Sormusten Herran juonikuvioihin?"

(kuva: AOP)

Sarjan tuotannosta vastaavat J.D Payne sekä Patrick McKay ja ohjauksesta Juan Antonio Bayona. Bayona on ohjannut muun muassa kauhuelokuvan Orpokoti

Taru sormusten herrasta on legendaarisen J. R. R. Tolkienin kirjoittama mestariteos, joka koostuu kolmesta osasta. Menestyskirja on kääntynyt myös kolmeksi elokuvaksi. Elokuvat voittivat yhteensä 17 Oscar-palkintoa ja tuottivat maailmanlaajuisesti miljardeja euroja.

Lue myös: Taru Sormusten Herrasta -tähti ei halua palata fantasiamaailmaan - "Olemme saaneet tarpeeksemme"

Lue myös: Taru Sormusten Herrasta -sarja kuvataan Uudessa-Seelannissa - "Olemme asiasta onnellisia"

Lähde: Cheatsheet

Kilpailut

Uusimmat