Kuva: AOP

Miley Cyrus on harrastanut paljon nettiseksiä karanteeniaikana - 'Haluan olla vastuullinen'

03.12.2020 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Cyrus kommentoi haastattelussa myös hänen ja Dua Lipan roisia musiikkivideota.

Poptähti Miley Cyrus, 28, kertoi vastikään paljon elämästään SiriusXM-radiokanavan juontajan Howard Sternin haastattelussa. Haastattelussa Cyrus muun muassa paljasti, että rakastaa edelleenkin ex-aviomiestään Liam Hemsworthia, 30.

Cyrus on viihtynyt sinkkuna viime aikoina, mutta on deittaillut koronapandemiasta huolimatta. Deittailu on tosin tapahtunut netin välityksellä.

Yksi asia, minkä Cyrus kertoi deittailustaan, oli se, että hän on harrastanut paljon nettiseksiä Facetime-palvelun kautta.

- Olen harrastanut ja harrastan edelleenkin Facetime-seksiä. Se on turvallisinta, sillä silloin en voi saada koronaa. En todellakaan halua, että olen vastuuton ja minun takiani tartunnat leviävät. On törkeää, että jotkut eivät ole valmiita ajattelemaan muita.

Stern myös kysyi Cyrusilta siitä, onko hänen ja Dua Lipan välillä ollut seksiä. Kaksikko nimittäin esiintyi vastikään varsin roisilla musiikkivideolla.

- Ei, emme ole koskaan valitettavasti harrastaneet seksiä. En ole itse asiassa koskaan nähnyt märkiä unia Lipasta.

Cyrus julkaisi marraskuun lopulla uuden albumin Plastic Hearts.

Lue myös: Miley Cyrus on kokenut viime vuosina kovia - 'Halusin pysyä liikkeessä suremisen sijasta'

Lue myös: Miley Cyrus paljastaa, miksi erosi Liam Hemsworthista - "Rakastan häntä edelleen"

Lue myös: Miley Cyrusin ja Dua Lipan roisi musiikkivideo herätti suhde-epäilyjä: "Onko siinä tuleva pari?"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat