Kuva: AOP

Cardi B jakoi WAP-kappaleesta koronaversion - videosta viraalihitti

21.12.2020 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

WAP oli julkaisunsa jälkeen kovasti otsikoissa.

Cardi B:n, 27, ja Megan Thee Stallionin, 25, esittämä WAP-kappale oli varsinkin kesän lopulla runsaasti otsikoissa ja keräsi valtavan suosion. Kappale sai osakseen kritiikkiä roisien sanoitustensa vuoksi ja video sen sijaan nousi keskustelunaiheeksi suuren seksikkyytensä sekä eläinten käytön vuoksi. 

Nyt Cardi B on jakanut miljoonille Twitter-seuraajilleen videon, jossa Johns Hopkins University -niminen yliopisto on käyttänyt WAP-kappaletta muistuttamaan ihmisiä kasvomaskin käytöstä.

- Käytä maskia seitsemän päivää viikossa. Tee koronasta heikko. Minä en kokkaa, minä en siivoa, mutta kerron teille, että otan rokotteen, videolla muun muassa lauletaan.

Videota on tällä hetkellä katsottu satoja tuhansia kertoja sekä se on saanut tuhansia innostuneita kommentteja.

"Hieno ja ajankohtainen video"

"Aivan mahtava versio"

Näet videon alta. Jos twiitti ei näy, paina tästä.

Alkuperäisen musiikkivideon näet alta tai tästä.

Lue myös: Snoop Dogg tyrmäsi WAP-hitin sanoman - Cardi B:n aviomies vastasi heti

Lue myös: Jack Black otti osaa WAP-haasteeseen pelkissä uimahousuissa, nettikansa ilahtui: "Parasta ikinä!"

Lue myös: Cardi B yllätti räppärimiehensä lähes puolen miljoonan euron arvoisella lahjalla - katso video

Kilpailut

Uusimmat