Kuva: AOP

Debyyttialbumin jälkeen Alma vietti synkän ja keikattoman kesän - "En tiennyt mitä tehdä"

21.01.2021 19:45 - Roy Kokkonen

Alman koko viime vuosi oli täynnä "säätämistä". Peruuntunut albumikiertue veti mielen maihin, mutta nyt studioon palannut artisti on toivoa täynnä.

Laulaja-lauluntekijä Alma eli Alma-Sofia Miettinen, 25, on ehdolla Emma-gaalassa Vuoden pop -kategoriassa. Laulaja julkaisi viime vuonna pitkään odotetun esikoisalbuminsa Have U Seen Her?.

– Tuntuu ekstrahyvältä viime vuoden jälkeen. Kun viime vuosi oli niin outo, rankka ja ihmeellinen, on kiva, että tapahtuu tällaisia valonpilkahduksia, Alma kertoo hyväntuulisena Voice.fi:n haastattelussa.

Levyn ilmestymisen jälkeen Alma oli valmis lähtemään albumikiertueelle, mutta toisin kävi. Nopeasti kävi selväksi, että kaikki kansainväliset keikat jouduttaisiin perumaan. 

– Paljon on ollut säätämistä. Tuntuu, että en muuta tehnyt kuin säädin viime vuonna. Kaikki peruttiin. Sitten kun yritettiin tehdä uusia juttuja, niin nekin peruttiin.

Kesällä fiilikset olivat matalat.

– Koko kesä meni siten, että en tiennyt mitä tehdä. Kun kesä loppui, niin nousin sieltä ja aloin tehdä uutta musaa.

(kuva: Emmi Moilanen)

Paluu studioon

Alma on tunnettu lauluntekijänä, joka on kirjoittanut kappaleita maailmankuuluille artisteille, muun muassa Miley Cyrusille.

Lisäksi hän oli kirjoittamassa Ariana Granden, Cyrusin ja Lana Del Reyn esittämää Don't Call Me Angel -kappaletta, joka oli Charlie's Angels -elokuvan tunnuskappale.

Viime aikoina Alma on viihtynyt Ruotsissa, jossa hän on tehnyt uutta musiikkia. Laulaja on vaitonainen työn alla olevista projekteista.

Musiikkialan lähitulevaisuus on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin varma. Tulossa on kuitenkin biisejä sekä muille artisteille että myös itselle.

– En itsekään vielä tiedä, milloin tulen laittamaan uutta musaa pihalle. Mutta sen voin sanoa, että vuosi vuodelta tuntuu, että pääsen lähemmäksi itseäni. Uusi musiikki tulee olemaan vielä henkilökohtaisempaa, hän kertoo hymyillen.

(kuva: AOP)

Haaveena keikkakesä Suomessa

Almalla on ollut aikaa rauhoittua. Aikaa keskittyä tulevaisuuteen, omiin ajatuksiin ja tulevaan musiikkiin. 

– Koska koin niin kovaa sen pettymyksen, ettei pääse keikoille ja tuli vähän sellainen maailmanlopun meininki, niin sitten, kun pääsin takaisin studioon, niin se musa on ollut todella toiveikasta.

Kansainvälistä albumikiertuetta ei enää ole tulossa. Sen sijaan Alma haaveilee keikoista Suomessa, jos ne vain ovat kesällä mahdollisia.

– Toivoisin, että tapahtuisi edes Suomen keikat, jotta en täysin unohtaisi, millaista on olla artisti ja millaista on keikkailla. Jos kaksi kesää menee täysin, niin musta tuntuu, että se on vähän liikaa. Mutta jos menee, niin sitten tehdään jotain muuta.

Lue myös: Emma-ehdokkaat julki! Eniten ehdokkuuksia keräsi Behm

Lue myös: Legendaarinen brittijulkaisu antoi Alman debyyttilevylle 4 tähteä, laulaja sekosi: "Nyt itken!"

Lue myös: Yle: Almalta paljastus ystävästään Miley Cyrusista: "Suomen pään haastatteluissa uskallan sanoa..."

Kilpailut

Uusimmat