Etsi
Tola on ohjannut laulaja-lauluntekijä Almasta kertovan uutuusdokumentin.
Pamela Tolan ohjaamassa dokumenttielokuvassa Alma esitetään omana itsenään, ylä- ja alamäkineen.
Alma kertoo, että hänen ja elokuvan ohjaajan Pamela Tolan väliltä löytyy yhteneväisyyksiä.
Olga Heikkala julkaisee debyyttisinglen.
Dokumentti saa ensi-iltansa 15. maaliskuuta.
Artisti Alma kertoo Voice.fi:n haastattelussa päätyneensä nykytilanteeseensa, Sanna Marinia lainaten, ilman "master plania".
Alman tuore albumi Time Machine on tehty Ruotsissa koronapandemian aikana.
Uusi albumi julkaistaan myöhemmin huhtikuussa.
Alma koki olevansa aivan jaksamisensa äärirajalla, kun koronapandemia alkoi.
Alma kertoo vastaanottaneensa paljon homofobisia kommentteja viime aikoina sosiaalisessa mediassa.