Kuva: All Over Press

Kate Winslet tuki nuorta kollegaa seksikohtauksen aikana - neuvoi ja tsemppasi auton takakontissa

16.02.2021 15:15 - Senja Rapila

45-vuotias näyttelijäkonkari oli sitä mieltä, että nuoret näyttelijät tarvitsivat tukea intiimin kohtauksen kuvauksessa.

Näyttelijä Kate Winslet, 45, tähdittää HBO:n uutta Mare of Easttown -sarjaa, jossa hänen tytärtään näyttelee Angourie Rice, 20. Winslet paljastaa tuoreessa podcast-haastattelussa, että hän auttoi nuorta näyttelijäkollegaansa erään vaikean kohtauksen tekemisessä. Kyseessä on autossa kuvattu seksikohtaus.

Winslet kertoo, että kohtausta varten ei palkattu "intimacy coordinatoria" eli läheisyyden koreografia, joka ohjaisi näyttelijöitä vaikean kohtauksen aikana, koska molemmilla osapuolilla oli vaatteet päällä kuvaksen aikana.

- Tunsin sen, että hän (Rice) oli hyvin hermostunut. Sanoin hänelle, että pysyttelen lähellä, enkä lähde kuvauspaikalta pois. Hän kiitteli vuolaasti ja päädyin mukaan autoon - tai siis auton takakonttiin kuvauksen ajaksi, Winslet kertoo.

- Tiesin, että heistä olisi mukavampaa jos tilanteessa olisi mukana henkilö, joka voisi nostaa kätensä ylös ja sanoa, että nyt pitää pistää kuvaus hetkeksi poikki ja tarkistaa kaikkien fiilikset . Joskus edes ohjaajat eivät tunne oloaan tarpeeksi mukavaksi kommunikoidakseen näyttelijöiden kanssa intiimeistä kohtauksista, vaikka kyse olisi pelkästä suutelusta.

Näyttelijäkonkari ei jättänyt nuoria kollegoitansa pulaan, vaan tarjosi heti auttavan kätensä. (kuva: AOP)

Lue myös: Titanic-tähti alastomuudesta uutuuselokuvassa: "Olin yllättynyt, mitä tunsin"

Lue myös: Kate Winslet katuu työskentelyään tunnettujen ohjaajien kanssa: "Mitä v*ttua oikein ajattelin?"

Lue myös: Tiesitkö? Julkkikset, jotka pitävät linjansa kunnossa kasvissyönnillä

Lue myös: Priyanka Chopran nenäleikkaus epäonnistui pahasti - sai sen vuoksi potkut kahdesta elokuvasta

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat