Kuva: AOP / AOP

Ex-pari Taylor Swift ja Harry Styles kuvattiin Grammy-gaalassa yhdessä - fanit riemastuivat

15.03.2021 21:15 - Iiro Myllymäki

Hyväntuulinen kohtaaminen sai somessa ihastuneen vastaanoton.

Ex-pariskunta Harry Stylesilla, 27, ja Taylor Swiftillä, 31, oli hyväntuulinen kohtaaminen viime yönä Suomen aikaa käydyssä Grammy-gaalassa. Kaksikko videoitiin keskustelemassa toistensa kanssa samalla, kun Doja Cat esiintyi lavalla. Video on ladattu Grammy-gaalan viralliselle YouTube-kanavalle.

Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Videolta ei pysty päättelemään, mitä kaksikko sanoi toisilleen, mutta kehonkielestä ja ilmeistä päätellen keskustelu sujui varsin mukavissa merkeissä. Sekä Harry Styles että Taylor Swift poistuivat illan Grammy-gaalasta voittajina. Styles sai uransa ensimmäisen Grammy-pystin parhaasta pop-sooloesityksestä Watermelon Sugar -kappaleella. Taylor Swift puolestaan voitti vuoden albumin palkinnon Folklore-levyllään. Kyseessä on Swiftin kolmas vuoden albumi -palkinto, ja palkinnon myötä Swiftistä tuli ensimmäinen nainen, joka on onnistunut pokkaamaan kyseisen pystin kolmesti.

Taylor Swift ja Harry Styles seurustelivat vuonna 2012. Yleisen uskomuksen mukaan muun muassa Swiftin kappale Style kertoo tästä suhteesta.

Kaksikon fanit ovat innostuneet videosta, jossa ex-pariskunta keskustelee Grammy-yleisössä. YouTube-videoon on kertynyt monia ihastelevia kommentteja.

”Tässä nähdään, kun kaksi toistaan kunnioittavaa eksää käy kunnioittavaa keskustelua niin kuin kypsien ihmisten kuuluukin.”

”Swift-fanina en ole koskaan nähnyt hänen käyvän näin mukavaa keskustelua kenenkään hänen eksänsä kanssa. Tämä kertoo paljon Harrysta. Hän on todellinen herrasmies.”

”Kunpa osaisin lukea huulilta.”

”Tämä on Grammyjen kohokohta!”

Lue myös: Nakumekkoja ja rohkeita halkioita - katso miltä näytti gaalamuoti Grammyissa

Lue myös: Beyoncé teki musiikkihistoriaa Grammy-gaalassa: "Maaginen yö"

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat