Kuva: Emmi Moilanen

Pippa Laukka nuoruuskuvassa, jonka taustalla on pysäyttävä viesti - "Mietin pitkään, julkaisenko"

22.03.2021 13:15 - Roy Kokkonen

Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu Pippa Laukka julkaisi nuoruuskuvan ja muistelee samalla vaikeita nuoruusvuosiaan.

Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu lääkäri Pippa Laukka, 51, muistelee nuoruuttaan tuoreessa Instagram-päivityksessä. Laukka on aiemmin kertonut kärsineensä syömishäiriöstä nuoruudessaan. 

Hän kertoo näkevänsä kuvassa nuoren ja hauraan itsensä.

"Mietin pitkään, julkaisenko tätä kuvaa. Ulospäin saatan olla kuin nukke, mutta näen siinä itseni ennen kaikkea hauraana ja sairaana. Kuva on sairaanhoitajakoulusta 90-luvun alkupuolelta. Jo silloin tajusin miten ristiriitaista on, että sairas sairaanhoitaja auttaa ja hoitaa sairaita potilaita", Laukka kirjoittaa.

Laukka kertoo, että kärsi tuolloin itsetunto-ongelmista ja ei arvostanut itseään. Hän peitteli epävarmuuttaan mallintöillä. Laukan mukaan tapahtuneet eivät kuitenkaan ole virheitä, vaan ne ovat johtaneet siihen, kuka hän nykyisin on.

"Monista vaikeuksista huolimatta mä olen selvinnyt. Nuoruus on joskus tosi vaikeaa, mutta silti kaikki voi muuttua hyväksi", hän kertoo.

Laukka kertoo voivansa nykyisin hyvin.

"Elämä on ihanaa. Olen terve ja se jos mikä on parasta. Ja vielä lopuksi mutta ei vähäisimpänä: elämälle kiitos, että kohdallani se sai anoreksiasta huolimatta jatkua"

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: MTV: Pippa Laukka jätti alkoholin kokonaan pois kiireiden keskellä

Lue myös: Seuraaja vertasi Pippa Laukkaa Hollywood-kaunottareen - huomaatko yhdennäköisyyden?

Kilpailut

Uusimmat