Kuva: AOP

Kannibalismikohu on tullut kalliiksi - Armie Hammer sai lähtöpassit taas yhdestä elokuvasta

30.03.2021 12:45 - Iiro Myllymäki

Näyttelijää syytetään nyt muun muassa raiskauksesta.

Näyttelijä Armie Hammerin, 34, käytöksestä noussut kohu jatkuu tiivistymistään, sillä mediatietojen mukaan mies on saanut lähtöpassit jälleen yhdestä elokuvasta. The Hollywood Reporter kirjoittaa, että Hammer on potkittu pois roolistaan Amma Asanten ohjaamassa The Billion Dollar Spy -elokuvassa.

Armie Hammer nousi otsikoihin tammikuussa, kun häneltä peräisin oleviksi väitetyt yksityisviestit lähtivät leviämään netissä. Viesteissä Hammeriksi väitetty mies kuvailee väkivaltaisia raiskaus- ja kannibalismifantasioitaan. Miehen entinen tyttöystävä Courtney Vucekovich kertoi viestien leviämisen jälkeen julkisuudessa, että Hammer oli sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltainen suhteen aikana ja että tällä oli kannibalismiin viittaavia fantasioita ja puheita.

Viimeisimpänä syytöksiä on esittänyt Effie-nimellä julkisuudessa oleva nainen. Hänen mukaansa Hammer raiskasi hänet huhtikuussa 2017 ja löi hänen päätään seinään.

- Luulin, että hän tappaisi minut, Effie sanoi tiedotustilaisuudessa, jossa hän muisteli kaksikon neljän vuoden on-off-suhdetta.

Los Angelesin poliisi tutkii nyt tapausta. Armie Hammer kiistää raiskaus- ja väkivaltasyytökset. Hammerin asianajaja Andrew Brettler on sanonut, että nyt poliisitutkinnan kohteena oleva tapaus oli suostumukseen perustuva ja etukäteen yhdessä sovittu.

Hammer on syytösten myötä poistunut tai poistettu neljästä elokuva- ja tv-roolista. Hammer muistetaan etenkin rooleistaan elokuvissa Call Me by Your Name ja The Social Network.

Lue myös: Näyttelijä Armie Hammer joutui kannibalismikohun keskelle - ex-tyttöystävä paljastaa oudot puheet

Lue myös: Näyttelijä Armie Hammer erosi kymmenen vuoden avioliitostaan - meni naimisiin vain 23-vuotiaana

Lähteet: Vulture, Variety

Kilpailut

Uusimmat