Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Eläinrääkkäyskohun keskelle ajautunut elokuva - ensi-ilta peruttiin raivon levittyä

18.04.2021 07:15 - Iiro Myllymäki

A Dog's Purpose -elokuvan kuvauksista levitetty video nostatti myrskyn juuri ennen ensi-iltaa.

A Dog’s Purpose on draamakomedia Bailey-koirasta, joka ehtii elää monta elämää eri vuosikymmenillä etsiessään olemassaolonsa tarkoitusta. Ethan-pojan kanssa koira muodostaa aivan erityisen siteen. Vuonna 2017 ensi-iltaan tullut Lasse Hallströmin ohjaama elokuva perustuu samannimiseen kirjaan.

A Dog’s Purpose ajautui juuri ensi-iltansa alla eläinrääkkäyskohun keskelle. TMZ julkaisi elokuvan kuvauksista videopätkän, jossa nähtiin, miten Hercules-nimistä saksanpaimenkoiraa yritettiin työntää kuohuvaan veteen tämän vastusteluista huolimatta. Lopulta videossa näytettiin, miten koira ui vedessä lähes uppeluksissa. Video järkytti monia, ja eläinsuojelujärjestö PETA kehotti ihmisiä boikotoimaan elokuvaa.

Elokuvan tuotantoyhtiö Amblin Entertainment ja levittäjä Universal Pictures julkaisivat lausunnon, jossa videoklippiä väitettiin muokatuksi. Lausunnon mukaan vesikohtauksen kuvauspäivänä Hercules ei halunnut tehdä stunttia, joten kuvaamista ei jatkettu. Kohu oli kuitenkin niin suuri, että elokuvan aiottu Los Angelesin ensi-iltatapahtuma ja siihen liittyvät lehdistötilaisuudet peruttiin.

Videon leviämisen myötä aloitettiin tutkinta, jossa selvitettiin, oliko kuvauksissa toimittu eläimiä vahingoittavasti. Eläinten kohtelua elokuvien kuvauksissa valvovan American Humane -ryhmän selvityksen mukaan kuvauksissa ei vahingoitettu eläimiä ja nettiin julkaistu video oli editoitu tarkoitushakuisesti.

”Arvostettu elokuvakuvausten eläintenoikeuksien asiantuntija on suorittanut itsenäisen ja riippumattoman tutkimuksen A Dog’s Purpose -elokuvan kuvauksista. Tutkimuksen päätelmänä on, että TMZ-sivustolle annettu video antoi väärän kuvan kuvauspaikan tapahtumista”, raportissa kirjoitettiin.

Elokuvan trailerin pääset katsomaan alta.

A Dog's Purpose
Sub
17.01

Lue myös: Eläinrääkkäyskohussa ryvettynyt elokuva sai synninpäästön tutkimuksessa - "Keinotekoinen kohu"

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat