Kuva: YouTube

Netflix-minisarja pureutuu muotisuunnittelija Halstonin elämään - millainen oli uran nousu ja tuho?

04.05.2021 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Sarjan päätähtenä nähdään Ewan McGregor.

Netflix julkaisee 14. toukokuuta uuden minisarjan. Halston nimellä kulkeva sarja kertoo nimensä mukaisesti muotisuunnittelija Roy Halston Frowickistä, joka nousi kansainväliseen maineeseen 1970-luvulla.

Ura alkoi hattujen suunnittelulla. Pontta se sai muun muassa sen jälkeen, kun hän suunnitteli pillerihatun, jota Jacqueline Kennedy käytti miehensä virkaanastujaisissa. Myöhemmin hän siirtyi vaatebisnekseen ja avasi oman liikkeen Madison Avenuelle New Yorkiin. 

Hän keräsi nopeasti tunnetun asiakaskunnan. Hänen minimalistiset vaatteensa, jotka usein valmistettiin muun muassa kashmirista olivat jotain uutta 1970-luvulla ja määrittelivätkin uudelleen amerikkalaista muotia.

Harkitsemattomien liike-elämän päätösten vuoksi miehen ura ajautui kuitenkin kriisiin. Lopulta hän menetti muotitalonsa vuonna 1980. Halston menehtyi syöpään vuonna 1990 ollessaan 57-vuotias.

Minisarjassa käydään läpi miehen uran nousut ja laskut. Päätähtenä, Halstonin saappaissa nähdään Ewan McGregor

Sarjan uunituore traileri sa katsojien keskuudessa hyvän vastaanoton ja moni odottaakin sarjaa suurella innolla. 

"Näyttää järjettömän hyvältä. McGregor on yksi parhaista näyttelijöistä koskaan."

"Odotan tätä innolla. Toivon, että en joudu pettymään."

"Jo tämä traileri on eräänlainen mestariteos."

"Tämä ei voi olla huono, koska tätä tähdittää Ewan McGregor."

Sarjan trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: "Huomasiko kukaan?" - Bridgerton-tähti teki merkittävän paljastuksen sarjasta

Lue myös: Alle 16-vuotiailta kielletty saippuasarja nousi Netflixin katsotuimmaksi - oletko nähnyt?

Kilpailut

Uusimmat