Kuva: AOP

Frendien odotettu paluu esitetään Suomessa uunituoreena - jakso nähdään jo ensi viikolla!

21.05.2021 16:45 - Roy Kokkonen

Paluujakso nähdään Suomessa samaan aikaan kuin Yhdysvalloissa.

Huippusuositun Frendit-komediasarjan odotettu paluujakso nähdään Suomessa samaan aikaan kuin Yhdysvalloissa ensi viikolla.

Jakso tulee nähtäville HBO Nordic -suoratoistopalveluun torstaina 27. toukokuuta.

Paluujaksossa nähdään sarjan kaikki kuusi päänäyttelijää: Jennifer Aniston, Courteney Cox, Lisa Kudrow, Matt LeBlanc, David Schwimmer ja Matthew Perry. 

Mukana on myös lukuisia vierailevia tähtiä. Jaksossa nähdään muun muassa Lady Gaga, Justin Bieber, David Beckham, James Corden, Cindy Crawford ja Reese Witherspoon.

Jakso ei ole näytelty, vaan näyttelijät kokoontuvat yhteen omina itsenään. Uusi jakso kuvattiin aiemmin tänä keväänä samoissa lavasteissa kuin alkuperäinen sarja. 

Erikoisjaksoa on totisesti odotettu, sillä alun perin se oli tarkoitus kuvata ja julkaista jo viime keväänä, mutta koronarajoitukset estivät sen totetuttamisen. 

Frendit on yksi kaikkien aikojen suosituimmista tv-ohjelmista. Sitä tehtiin kymmenen kautta vuosina 1994–2004 ja se oli Emmy-ehdokkaana huimat 62 kertaa. Sen kaksiosaista päätösjaksoa seurasi 52,5 miljoonaa yhdysvaltalaista tv-katsojaa.

Suomessa Frendejä esitti MTV3. Vielä vuosia sarjan päättymisen jälkeen se nauttii suurta suosiota. Tällä hetkellä Frendit on katsottavissa HBO Nordic -suoratoistopalvelussa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Frendien paluussa yksi asia nousi keskusteluihin negatiivisessa mielessä - ymmärrätkö?

Lue myös: Frendit-paluun tunteikas traileri julki - katso miltä tutut kasvot näyttävät nyt

Lue myös: Frendien paluutiiseri sekoitti somen: "Silmäni ovat kyynelissä"

Kilpailut

Uusimmat