Kuva: AOP

Johnny Knoxville jättää Jackassin - kommentoi myös Bam Margeran tilannetta

26.05.2021 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Knoxville ilmoittaa, että Jackass 4 -elokuva jää hänen viimeisekseen.

Jackass-tähti Johnny Knoxville on ilmoittanut, että jättää Jackass-maailman kokonaan, kun uusi Jackass 4 -elokuva on julkaistu. Mies kertoo GQ-julkaisun haastattelussa, että ei enää uskalla ottaa riskejä, sillä hän täytti juuri 50 vuotta.

- Jossain vaiheessa tapahtuisi jotain peruuttamatonta ja olen todella onnekas, että olen tehnyt mitä olen ja silti pystyn edelleenkin elämään normaalisti, Knoxville sanoo.

Samassa haastattelussa Knoxville myös kommentoi Bam Margeran, 41, tilannetta. Margera ei näillä näkymin ole esiintymässä tulevassa Jackass 4 -elokuvassa ja tästä mies avautuikin vastikään sosiaalisessa mediassa. Margera uskoo, että sai potkut elokuvasta päihteiden vuoksi.

- Kaikki ovat vastuussa omista teoistaan. Kun joku on huonossa tilanteessa, kaikki yrittävät auttaa. Ja lopulta, kyseisen henkilön täytyy myös haluta apua, mutta joskus he eivät halua.

- Haluamme, että Bam on onnellinen ja terve ja saa sellaista apua, jota hän tarvitsee. Muuta en halua sanoa.

Jackass 4 -elokuva julkaistaan syksyllä.

Lue myös: Bam Margera tylyttää Jackass-ystäviään - yksi tähdistä vastasi syytöksiin

Lue myös: 13 vuotta raittiina ollut Jackass-tähti näyttää huumekoukun raakuuden - shokeeraava kuvapari

Lähde: Movieweb

Kilpailut

Uusimmat