Kaikki artikkelit

Bam Margera oli riehunut, lyönyt veljeään sekä uhkaillut muita.
Margeran ja tuntemattomaksi jääneen naisen suhteen tilasta ei tiedetä sen enempää.
- Nicole on tehnyt kaikkensa Bamin eteen ja yrittänyt saada perheen pysymään kasassa, asianajaja muun muassa sanoo.
Steve-O jyrähti ystävälleen sosiaalisessa mediassa ja pyysi tätä myös pelastautumaan.
Valo ja Margera ovat tunteneet toisensa jo vuosituhannen alusta alkaen.
Bam Margera väitti vastikään, että Valolla oli suuri vaikutus siihen, että Margera alkoholisoitui.
- Otin hänestä mallia. Jos Ville osti tupakkaa, minä ostin tupakkaa. Jos hän tilasi oluen, minä tilasin oluen. Jos hän joi sambucaa, minä join sambucaa, Margera kertoo.
Jackass-tähti katosi edellisen kerran hoitolaitoksesta vain muutama viikko sitten.
Jackass-tähti kertoi ennen katoamistaan olevansa tyytymätön hoitolaitoksensa palveluihin. Tähti oli myös ajautunut riitoihin vaimonsa kanssa.
Poliisit etsivät tällä hetkellä Margeraa, joka oli ilmoittanut olevansa tyytymätön vieroitushoitolaitoksen toimintaan.
Jackass-tähti on käynyt loppuun vuoden kestävän vieroitusohjelman.
Bam Margeralla oli TMZ:n mukaan oikeuden määräys saapua vieroitushoitoon.
Bam Margeran sai potkut Jackass Forever -elokuvasta huumekäryn vuoksi. Margeran mukaan perusteet olivat väärät. Nyt hän aikoo estää elokuvan julkaisun.
Bam Margera on ollut hyvin katkera siitä, että häntä ei otettu mukaan Jackass 4 -elokuvaan.
Margera on ollut katkera, kun hän ei esiinny tulevassa Jackass 4 -elokuvassa.
Knoxville ilmoittaa, että Jackass 4 -elokuva jää hänen viimeisekseen.