Kuva: AOP

Emma Stone rikkoi olkapäänsä ennen Cruella-elokuvan kuvauksia - kiistää kuitenkin erikoiset huhut

07.06.2021 16:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Cruella-elokuva on julkaistu ja katsottavissa muun muassa Disney+-palvelussa.

Cruella-elokuva julkaistiin vastikään elokuvateattereissa ja Disney+-palvelussa. Elokuva kertoo Cruella De Vil -hahmosta, joka tuli tutuksi 101 dalmatialaista -animaatiosta ja -elokuvista.

Päähahmoa elokuvassa esittää Emma Stone, 32, joka kertoi Ellen DeGeneresin haastattelussa, että hänelle oli käynyt ennen kuvauksia pieni onnettomuus.

- Rikoin olkapääni kesäkuussa 2019 ja meidän piti aloittaa Cruellan kuvaukset elokuussa, vai jopa heinäkuussa. En ihan muista. Ja itse asiassa rikoin olkapääni kahdessa eri paikassa, Stone nauroi.

Onnettomuudesta oli liikkunut huhuja, että Stonelle olisi käynyt köpelösti konsertissa. Näin ei kuitenkaan ole.

- Jostain syystä olen kuulunut tarinoita, että rikoin olkapääni Spice Girls -yhtyeen konsertissa. Olin kuulemma kiivennyt jonkun olkapäille ja tippunut sieltä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Stone sanoi lopuksi, että oli ollut kyllä kyseisen bändin keikalla, mutta oli jo siellä ollut loukkaantuneena. Hän nimittäin liukastui edellisenä iltana kotibileissä.

Lue myös: Emma Stone jännitti Leonardo DiCaprion kohtaamista - varsin ymmärrettävästä syystä

Lue myös: Cruella De Vil -hahmolta puuttui ikoninen väline uutuuselokuvassa - Emma Stone kommentoi

Kilpailut

Uusimmat