Kuva: AOP

Mischa Bartonia seksualisoitiin jo lapsena - "Minusta tuli outo seksisymboli 13-vuotiaana"

14.06.2021 18:15 - Senja Rapila

Mischa Barton sai ensimmäisen elokuvaroolinsa vuoden 1997 elokuvaan Lawn Dogs. Hän oli tuolloin vasta 11-vuotias. Siitä lähtien seksuaalisuus on seurannut Bartonin uraa näyttelijänä.

Näyttelijä Mischa Barton, 35, on kirjoittanut Harper's Bazaar -lehteen avoimen kirjoituksen, jossa hän käsittelee uransa eri vaiheita ja pohtii sitä, kuinka seksi ja seksuaalisuus ovat seuranneet hänen uraansa nuoresta iästä lähtien.

"Totuus on, että seksuaalisuus on ollut aina osa uraani. Jopa nuoresta iästä lähtien minua on seksualisoitu. Älkää ymmärtäkö väärin, olen rakastanut näyttelemistä ja työtäni lavalla. Olen tuntenut oloni hyvin aikuiseksi, ylpeäksi työstäni ja ollut todella sitoutunut siihen. Mutta olin silti vain lapsi."

Vuonna 1997 Barton sai ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvasta Lawn Dogs. Kyseinen elokuva kertoo nuoresta, varhaiskypsästä tytöstä, joka ystävystyy vanhemman miehen kanssa. Elokuva tutkii kaksikon erikoisen ystävyyssuhteen sosiaalisia seurauksia. Elokuva voitti useita palkintoja elokuvafestivaaleilla Euroopassa ja sai hyviä arvosteluita. Erityisesti päähenkilöiden roolisuorituksia kehuttiin.

"Elokuvadebyyttini, Lawn Dogs, pyöri lapsen hyväksikäyttö-teeman ympärillä. Tuotantotiimi teki kaikkensa varmistaakseen sen, etten joutuisi oikeasti kokemaan mitään siihen liittyvää. Mutta kun markkinoin pressikiertueilla elokuvaa, tuli hyvin selväksi, että elokuvan materiaali on aikuisille tarkoitettua."

Mischa Barton elokuvassa Lawn Dogs (1997). (kuva: All Over Press)

Kaksi vuotta myöhemmin Barton nähtiin Pups-elokuvassa yhdessä Burt Reynoldsin kanssa. Barton kertoo muun muassa sen, että kyseisen elokuvan suosio Aasiassa sai hätkähdyttävän käänteen.

"Pääroolit kasvutarinoista kertovissa elokuvissa ovat aina sidottuja seksiin ja seksuaalisuuteen. Tämä oli täydellinen esimerkki siitä. Pups-elokuvassa sain ensisuudelmani kameroiden edessä ja oikeassa elämässä, koko kuvaustiimin edessä. Hahmoni sai ensimmäiset kuukautisensa yhdessä kohtauksessa ja se oli jotain, mitä en ollut kokenut vielä itse oikeasti. Elokuvan suosio räjähti Aasiassa ja minusta tuli outo seksisymboli siellä. Olin vasta 13-vuotias."

Mischa Barton elokuvassa Pups (1999). (kuva: All Over Press)

Näyttelijä kommentoi kirjoituksessaan myös sitä, kuinka hänet yritettiin hiljentää välittömästi, kun hän rohkaistui kommentoimaan lapsuutensa kokemuksia alalla.

"Minut hiljennettiin välittömästi ja julkisesti kerrottiin, että minun kanssani oli "painajaismaista" työskennellä. Kommentoitiin myös sitä, että äitini oli ärsyttävä vain siksi, että hän yritti parhaansa mukaan suojella lastaan tällä villillä alalla. Monet sanoivat minulle, etten pystyisi työskentelemään alalla, jos äitini pysyisi mukana tiimissäni, joka johti vaikeisiin perhessuhteisiin näiden vuosien aikana."

Lue myös: O.C. -tähdet hämmästelevät Mischa Bartonin lausuntoa sarjan kuvauksista - kommentoivat nyt

Lue myös: Mischa Barton avaa karua taustaa O.C.-sarjan kuvauksista: 'Ihmiset olivat hyvin ilkeitä minulle'

Lue myös: Mikä kaunotar! Mischa Barton, 31, hehkui punaisella matolla - katso

Lähde: Harpers Bazaar

Kilpailut

Uusimmat