Kuva: AOP

Will Smithiä ei meinattu ottaa mukaan Independence Day -elokuvaan - syynä ihonväri

06.07.2021 20:45 - Iiro Myllymäki

Elokuvan käsikirjoittaja muistelee, että tuotantoyhtiö varoitteli elokuvan floppaavan kansainvälisillä markkinoilla, jos pääroolissa on musta mies.

Independence Day - Maailmojen sota -klassikkoelokuvan ilmestymisestä on kulunut 25 vuotta, ja tätä juhlistaakseen elokuvan ohjaaja Roland Emmerich ja käsikirjoittaja Dean Devlin ovat antaneet haastattelun The Hollywood Reporterille. Haastattelusta käy ilmi, että Will Smithin saaminen toiseen päärooleista ei ollut helppoa.

Emmerich ja Devlin kertovat, että yhdysvaltalaiselokuvan tuotantoyhtiö 20th Century Fox ei pitänyt ajatuksesta antaa rooli Smithille, vaikka tämä olikin jo osoittanut toimintaosaamistaan vuoden 1995 Pahat pojat -elokuvassa.

- Elokuvastudio sanoi, että ”emme pidä Will Smithistä. Hänellä ei ole tarpeeksi näyttöjä. Hän ei toimi kansainvälisillä markkinoilla”, Emmerich sanoo.

Käsikirjoittaja Devlinin mukaan Smithin ihonväri oli ongelma tuotantoyhtiölle.

- He sanoivat, että jos annatte tämän roolin mustalle miehelle, elokuva floppaa kansainvälisillä markkinoilla, Devlin muistelee.

- Argumenttimme oli, että tämä elokuva kertoo avaruusolennoista, ja se toimii varsin hyvin ulkomailla. Se oli iso sota, ja Roland todella puolusti Smithiä. Lopulta voitimme sen sodan, Devlin jatkaa.

Emmerich paljastaa haastattelussa myös, että kapteeni Steven Hillerin rooliin kaavailtiin myös Ethan Hawkea, mutta hänen mielestään tämä oli liian nuori rooliin ja hän oli jo päättäväinen Will Smithin ja Jeff Goldblumin yhdistelmästä elokuvan päärooleissa. Lopulta Independence Day -elokuvasta tuli valtava kassamenestys, ja monet pitävät sitä yhtenä kaikkien aikojen parhaista scifi-toimintaelokuvista.

Will Smith ja Jeff Goldblum (kuva: AOP)

Lue myös: "Kuntosalilla käynti karanteenin jälkeen" - moni voi samaistua Will Smithin treenivideoon

Lue myös: "Hän löi minua leukaan" - Avengers-tähti muistelee erikoista kohtaamistaan Will Smithin kanssa

Lähde: Entertainment Weekly

Kilpailut

Uusimmat