Kaikki artikkelit
Pariskunta on esiintynyt julkisesti yhdessä erostaan huolimatta.
Viihde
10 kuukautta sitten
Google on listannut vuoden trendaavimmat henkilöt. Listaus perustuu hakumäärien kasvuun edellisvuoteen verrattuna.
Viihde
noin vuosi sitten
Näyttelijä Will Smith on pitänyt matalaa profiilia maaliskuussa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen.
Viihde
noin vuosi sitten
Näyttelijä ihmettelee sosiaalisessa mediassa, miksi eläimet seuraavat häntä jatkuvasti.
Viihde
noin vuosi sitten
Chris Rock sanoi, että paluu Oscar-gaalaan olisi kuin palaaminen rikospaikalle.
Viihde
noin vuosi sitten
Will Smith kamppaili yhdessä poikansa Trey Smithin kanssa epätoivottua vierasta vastaan.
Viihde
noin vuosi sitten
The Batman -elokuvan tähti tuomitsi Will Smithin käytöksen tuoreeltaan.
Viihde
noin vuosi sitten
Pariskunta nähtiin julkisuuden henkilöiden suosimassa Nobu-ravintolassa.
Viihde
noin vuosi sitten
Willow Smith on puhunut isänsä Will Smithin Oscar-lyönnistä ja sen aiheuttamista reaktioista.
Viihde
noin vuosi sitten
Maaliskuussa näyttelijä Will Smith löi Rockia kesken Oscar-gaalan.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Jada Pinkett Smith kommentoi Oscar-gaalan välikohtausta kolme kuukautta myöhemmin.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Näyttelijä Will Smith löi koomikko Chris Rockia tämän vuoden Oscar-gaalassa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Rosalie "Rose" Rockin mielestä Smith ei ole tehnyt tarpeeksi pahoitellakseen tekojaan.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Smith nähtiin Intiassa lentokentällä, jossa hän oli ystävällinen faneilleen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Chris Rock on puhunut kohulyönnistä lyhytsanaisesti.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Näyttelijää ei tulla näkemään ainakaan seuraavaan vuosikymmeneen Oscar-gaalassa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten