Kuva: AOP

Dwayne Johnson, 49, on hurjassa kunnossa - rooli DC-elokuvassa haastoi fyysisesti

15.07.2021 09:15 - Senja Rapila

49-vuotias näyttelijäkonkari on joutunut uusimman roolinsa tiimoilta tiukalle dieetille, jotta hänen lihaksensa näkyvät mahdollisimman selkeästi elokuvassa.

Näyttelijä Dwayne "The Rock" Johnson, 49, näyttelee tällä hetkellä kuvattavassa Black Adam -supersankarielokuvassa pääroolia. Elokuva kertoo pahiksesta, joka on supersankari Shazamin arkkivihollinen.

Johnson on  julkaissut aktiivisesti kuvauksista otoksia omalla Instagram-tilillään. Hän on kertonut kuvausten etenemisestä ja Black Adam -hahmosta faneilleen. Kuvissa kuitenkin huomio saattaa monella kiinnittyä Johnsonin hurjaan kuntoon. 

Olemme aiemmin kertoneet, kuinka elokuva on haastanut tähden. Hän on nimittäin joutunut treenaamaan uutta rooliaan varten reilusti, mutta myös laittamaan elämäntapansa ja ruokailutottumuksensa uusiksi. Suurikokoinen näyttelijä on joutunut keskittymään syömiseensä, diettaamaan ja samalla tietysti treenaamaan, jotta hän on saanut lihaksensa mahdollisimman esille tulevia kohtauksia varten. On siis sanomattakin selvää, että rooli on ollut näyttelijälle fyysisesti todella haastava. 

Katso Johnsonin päivityksiä kuvauspäivistä alapuolelta.

Juttua korjattu 27. heinäkuuta: Korjattu otsikko Marvelista DC:ksi.

Lue myös: Miksi Vin Diesel ja Dwayne Johnson ajautuivat riitoihin? 'Kyse oli kovasta rakkaudesta'

Lue myös: Dwayne Johnson esittelee härkätatuointiaan: Takana 30-tuntinen sessio, katso kuva muodonmuutoksesta

Lue myös: Dwayne Johnson paljastaa, että häntä luultiin usein tytöksi lapsena - katso lapsuuskuva

Kilpailut

Uusimmat