Kuva: Youtube

Palaako ABBA vihdoin? Bändi pitää tänään mystisen lehdistötilaisuuden, jolta odotetaan suuria uutisia

18.08.2021 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

ABBA:n paluuta on odotettu kauan.

Yhden kaikkien aikojen suosituimmista yhtyeistä, Agnetha Fältskogin, 71, Anni-Frid Lyngstadin, 75, Benny Anderssonin, 74, ja Björn Ulvaeuksen, 76, muodostaman ABBA:n on odotettu tekevän paluun jo kauan. Nyt paluu saattaa olla nurkan takana, sillä bändi järjestää tänään mystisen lehdistötilaisuuden. 

Kun Tukholmassa pidettävä tilaisuus tuli fanien tietoisuuteen, sekosi sosiaalinen media täysin spekulaatioista, mitä tilaisuudessa tullaan tiedottamaan. Viime vuonna bändin jäsenet lupailivat uutta musiikkia vuodelle 2021, kun bändin suunniteltu hologrammikiertue siirtyi tulevaisuuteen pandemian vuoksi. 

Ulvaeus kertoi aiemmin haastattelussaan, että bändi on äänittänyt ainakin viisi uutta kappaletta.

- Me kaikki neljä ajattelimme, että 35 vuoden jälkeen voisi olla hauskaa kerätä joukot uudelleen ja mennä äänitysstudioon, Ulvaeus kertoi haastattelussa. 

Bändi hajosi vuonna 1982 soitettuaan vuodesta 1972 asti. ABBA:n viimeisinä vuosina myös bändin molemmat avioparit erosivat toisistaan. 

Lue myös: Abban paluu siirtyy jälleen - Björn Ulvaeus vakuuttaa, että ensi vuonna kuullaan 5 uutta kappaletta

Lähde: Daily Mail

Suosittelemme

Uusimmat