Kuva: All Over Press

Britney Spears "pelasti" How I Met Your Mother -sarjan - lue yllättävät faktat suosikkiohjelmasta

13.09.2021 20:15 - Senja Rapila

Sarjassa nähdään muun muassa päänäyttelijöiden oikean elämän puolisoita eri rooleissa.

How I Met Your Mother (Suomessa Ensisilmäyksellä) on kieltämättä yksi 2000-luvun suosituimmista komediasarjoista. Yhdeksän tuotantokauden ajan kyseisessä sarjassa seurataan päähenkilö Tedin matkaa deittailumaailmassa siihen pisteeseen, kun hän löytää lastensa äidin.

Palkittua tilannekomediasarjaa on esitetty Suomessa MTV3, Sub ja Fox -kanavilla. Ensiesitys sarjalle oli Suomessa vuonna 2008 ja jaksoja esitetään edelleen uusintoina.

Sarja sisältää jos jonkinmoisia juonenkäänteitä, mutta oletko sinä tiennyt näitä seuraavia faktoja sarjasta?

1. Jim Parsons oli ehdolla Barneyn rooliin

(kuva: All Over Press)

Suositussa Rillit huurussa -sarjassa Sheldonia näytellyt Jim Parsons kävi koekuvauksissa sarjan pelimiehen, Barneyn, roolia varten. Myöhemmin Parsons on todennut haastattelussa, että lopulta roolin saanut Neil Patrick Harris oli oikea valinta rooliin.

2. Jennifer Love Hewitt sai Robinin roolin - mutta kieltäytyi siitä

(kuva: All Over Press)

Näyttelijä Jennifer Love Hewitt sai koekuvausten jälkeen Robinin roolin sarjasta, mutta päätyi kuitenkin kieltäytymään siitä. Sen sijaan hän otti vastaan pääroolin Aavekuiskaaja-sarjasta, jota esitettiin yhteensä viiden tuotantokauden ajan.

3. Britney Spears toi ohjelmalle lisää katsojia

(kuva: All Over Press)

Laulaja Britney Spears teki pienen roolin kolmannella tuotantokaudella, 13. jaksossa Abby-sihteerinä.

Sarjan toinen luoja, Carter Bays, on kertonut haastattelussa, että laulajan esiintyminen sarjassa nosti välittömästi ohjelman katsojalukuja. Baysin mukaansa ohjelman pongahtanut suosio edesauttoi myös sarjan jatkumista, eikä tekijöiden tarvinnut enää miettiä, perutaanko sarja kesken kaiken. Tuotantokausia tehtiin lopulta yhdeksän.

4. Ohjelmassa nähtiin aito kosinta

Toisen kauden viimeisessä jaksossa nähtiin kohtaus, jossa Ted ja Robin ovat ravintolassa treffeillä. Tarjoilija tuo vahingossa Robinille lasin kuohuvaa, jonka pohjalla on kihlasormus. Ted ei kuitenkaan ollut oikeasti kosimassa Robinia ja lopulta viereisestä pöydästä mies tuli hakemaan kihlasormuksen kosiakseen omaa deittiään.

Jana Rugan ja hänen miehensä Timothy Russo kihlautuivat oikeasti tämän kohtauksen aikana. Russon ystävä oli sarjan yksi käsikirjoittajista ja järjesti asian niin, että Russo ja Rugan pääsivät sarjaan avustajiksi.

5. Ohjelmassa nähdään myös päänäyttelijöiden puolisoita

Neil Patrick Harrisin puoliso David Burtka. (kuva: All Over Press)

Esimerkiksi Lilyn nuoruuden rakkautta, Scooteria, näytteli Neil Patrick Harrisin oikean elämän aviomies David Burtka. Alyson Hanniganin (joka näyttelee Lilyä) puoliso Alexis Denisof puolestaan nähdään sarjassa Robinin uutisankkuri-pari Sandy Riversin roolissa.

Alyson Hannigan puolisonsa Alexis Denisofin kanssa. (kuva: All Over Press)

Myös Cobie Smuldersin (Robin) puoliso sai sarjasta roolin - tai kaksikin. Taran Kimman nähtiin Derrickin sekä Gary Blaumanin rooleissa.

Lue myös: Hilary Duff jakoi ensimmäisen kuvan How I Met Your Father -sarjan kuvauksista - fanit innostuivat

Lue myös: American Pie -tähti Jason Biggs katuu: Kieltäytyi roolista sarjassa, joka myöhemmin kahmi palkintoja

Lue myös: How I Met Your Mother -sarjan lopetus jakoi mielipiteet - yksi päätähdistä otti kantaa ratkaisuun

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat