Gordon Ramsay kokkasi 90-luvulla prinsessa Dianalle – muistelee nyt tilannetta

Gordon Ramsay oli 90-luvulla työskennellyt Lontoossa sijaitsevassa ravintolassa, jonka asiakkaaksi oli saapunut prinsessa Diana.

Julkaistu:

Julkkiskokki Gordon Ramsay, 54, paljasti Gordon, Gino and Fred’s Go Greek -ohjelmassa, että yksi parhaista ateroista, jonka hän on koskaan kokannut, on tarjoiltu edesmenneelle prinsessa Dianalle.

Ramsay oli nimittäin työskennellyt 90-luvun alussa Aubergine-nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee Lontoossa. Eräänä päivä asiakkaaksi oli tullut itse prinsessa Diana.

– Hän oli yksi hyväntahtoisimmista kuninkaallisen perheen jäsenistä, jonka olen koskaan tavannut, Ramsay kehui.

Kokki oli valmistanut Dianalle purjoterriini-annoksen sekä pääruoaksi meribassia.

Samaa tilannetta Ramsay oli muistellut vuonna 2016 Daily Mail -julkaisun haastattelussa.

– Olin todella onnekas, kun sain kokata hänelle. Hän oli niin tavallinen enkä nähnyt mitään mahtailua tai ylellisyyttä. Vartijat odottivat ulkona, kun hän söi aterian.

Dianan elämästä kertova Spencer-elokuva julkaistaan marraskuussa. Dianaa leffassa näyttelee Kristen Stewart.

Voit katsoa trailerin alta tai tästä.

YouTube video

Prinsessa Diana kuoli 31. elokuuta vuonna 1997 auto-onnettomuudessa. Hän oli kuollessaan vain 36-vuotias.

Lue myös: Miltä Kristen Stewart kuulostaa Dianan roolissa? Julkaistu traileri kerää ylistystä ja herkistää

Lue myös: Prinsessa Dianan elämästä kertovan musikaalin voi katsoa kotisohvalta ennen ensiesitystä Broadwayllä

Lähde: Insider