Kuva: AOP

Ozzy ja Sharon Osbournen uskomaton tarina nähdään elokuvana - tulee olemaan hyvin totuudenmukainen

23.10.2021 13:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvan käsikirjoittaa menestynyt Oscar-ehdokas.

Muusikko Ozzy Osbournen, 72, ja hänen elämänkumppaninsa Sharon Osbournen, 69, tarina on nyt vahvistettu nähtävän pian valkokankailla. 

Elämäkertaelokuvan tulee käsikirjoittamaan muusikko Elton Johnin, 74, elämäkäkertaelokuvalla Rocketman menestystä niittänyt Lee Hall, joka ylsi työstään Oscar-ehdokkaaksi asti. Toistaiseksi tulevan elokuvan nimeä ei ole julkistettu.

Pariskunta on mennyt naimisiin jo vuonna 1982 ja Sharon työskentelee myös muusikkomiehensä managerina. 

- Suhteemme on ollut ajoittain villi, hullu ja vaarallinen, mutta kuolematon rakkautemme piti meidät yhdessä, Sharon kuvailee pitkää liittoa. 

Hän on myös kertonut, ettei halua tulevan elokuvan olevan liian siloiteltu tai kiillotettu rinnastaen sitä esimerkiksi Queenin elämäkertaelokuvaan Bohemian Rhapsody.

- Meidän elokuvamme tulee olemaan paljon todellisempi, Sharon kuvailee haluavansa elokuvan näyttävän totuudenmukaisen tarinan heistä.

Elokuvassa tullaan myös isossa osassa kuulemaan sekä Osbournen soolomusiikkia että jo lopettaneen Black Sabbath -yhtyeen musiikkia. Elokuvan tuotannossa ovat mukana myös kaksi pariskunnan lapsista Aimée, 38, ja Jack, 35. Ei ole kommentoitu tuleeko elokuvaan ottamaan osaa pariskunnan kolmas lapsi, Kelly Osbourne, 36, jonka aiemmin tällä viikolla kerrotiin pitkän raittiuden jälkeen hakeutuneen katkaisuhoitoon. Osbournen perhe on tähdittänyt vuosina 2002-2005 myös The Osbournes -tositv-sarjaa. 

Lue myös: Tekeekö kohuttu Osbournes-sarja paluun? "Sharon on siihen valmis", lähteet kertovat

Lue myös: Kelly Osbournen kerrotaan hakeutuneen katkaisuhoitoon - neljän vuoden raittius katkesi keväällä

Lähteet: NME, Variety

Kilpailut

Uusimmat