Kuva: YouTube

Moni suosikkinäyttelijä katuu hittiroolejaan - katso 6 yllättävää tähteä

07.11.2021 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Rakastetut roolisuoritukset eivät välttämättä ole olleet tekijöidensä mieleen.

Monet unohtumattomia hittirooleja tehneet näyttelijät ovat paljastaneet myöhemmin inhonneensa rooliaan tai kärsineensä sen tekemisestä jälkikäteen. Joukossa on monia yllättäviä tähtiä jättimenestyksen saaneista elokuvista kuten Harry Pottereista sekä Twilighteista.

Nämä näyttelijät ovat kärsineet ikonisista rooleistaan

1. Robert Pattinson, 35, on kertonut kärsineensä Twilight-saagan saamasta yleisömenestyksestä. Hän nousi Edward Cullenin roolillaan kaikkien tietoisuuteen ja Pattinson kertoo innokkaiden fanien istuneen joka päivä hänen kotiovensa takana. 

(kuva: AOP)

2. Jason Segel, 41, hurmasi Marshallina ikonisessa How I Met Your Motherissa, mutta kertoo tunteneensa olevansa hyvin hukassa, kun huimat yhdeksän tuotantokautta kestänyt sarja lopulta päättyi. Hän oli sarjan päättyessä hyvin epävarma kyvyistään ja itsestään sen ulkopuolella.

- Kuka olen ilman tätä juttua? En tiennyt, olenko tarpeeksi hyvä, Segel muistelee.

(kuva: AOP)

3. Daniel Radcliffen, 32, rooli Harry Potterina ei varmaankaan ole jäänyt keltään huomaamatta. Radcliffe itse kertoo toivovansa, että yhtä Potteria ei olisi koskaan tehnyt. Hän kuvailee olleensa tyytyväinen kasvuun ja kehitykseen, joita oli näyttelijänä tehnyt elokuvien välillä, mutta Puoliverisen prinssin kohdalla hän ei mielestään nähnyt tapahtuneen minkäänlaista kehitystä.

- Katsoin virhettä, jota tein 11 kuukauden ajan, Radcliffe kuvailee tunnettaan nähtyään pitkän työn lopputuloksen.

(kuva: All Over Press)

4. Halle Berry, 55, on saanut urallaan jopa Oscar-palkinnon, mutta katuu edelleen Catwoman-elokuvan nimikkorooliin hyppäämistä. Elokuva voittikin ilmestyessään useamman Razzie-palkinnon, joilla elokuva-alalla leikkimielisesti palkitaan vuoden epäonnistuneimpia teoksia. 

- Haluan kiittää Warner Brosia minun roolittamisestasi tähän paskaan, kamalaan elokuvaan, Berry on sanonut Razzie-gaalan puheessaan.

(kuva: AOP)

5. Kate Winslet, 46, on kertonut jälkeenpäin, ettei ole tyytyväinen roolisuoritukseensa Titanicissa. Winslet oli roolin tehdessään vain 21-vuotias ja on myöhemmin kritisoinut sitä ankarasti.

- Jokaisessa kohtauksessa olen, että "Oikeasti? Oikeasti teit sen noin?", hän kuvailee katsellessaan rooliaan nyt.

(kuva: All Over Press)

6. Zac Efron, 34, ei osannut odottaa saamaansa ihailua roolistaan High School Musicalissa. Hän kertoo, että pyörät lähtivät pyörimään nopeasti, kun elokuvasarjaa jatkettiin useiden osien verran. Efron kertoo joutuneensa vakuuttelemaan ihmisille, että haluaisi tehdä urallaan jotain muutakin.

- Olin ehkä 17-vuotias ja sanoin "Tyypit, tämä ei ole kaikki, mitä haluan tehdä", ja he kysyivät "Oikeastiko?", Efron kuvailee ihmisten epäuskoa.

(kuva: AOP)

Lue myös: Tutuista elokuvarooleista tienattiin hulppeasti - listan ykköselle suosikkileffasta jopa 85 miljoonaa

Lue myös: Robert Pattinsonin tähdittämään Batmaniin toivotaan Jokeriksi exä Kristen Stewartia - vastaa nyt uteluihin

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat