Kuva: AOP

Erika Vikmanin lauluntekijä paljastaa, kuinka Syntisten pöytä syntyi - yllättävä taho antoi palautetta

14.11.2021 15:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Janne Rintala on monen suomalaisen hitin luoja.

Mökkitie Recordsin Janne Rintala on mies monen hitin takana. Hän vastaa muun muassa Arttu Wiskarin ja Erika Vikmanin biisien sanoituksista.

Rintala kertoo Iskelmän Satu Kotosen Sadun sunnuntaivieras -podcastissa, että musiikin tekeminen alkoi jo yläasteella. Todellinen liekki syttyi kuitenkin vasta armeijassa.

- Tein Junnu Vainion ja Leevi and the Leavingsin biiseihin pilaversioita kapiaisista. Se oli ehkä ensimmäinen kerta, kun tajusin, että joku kuuntelee mun tekemän tekstin alusta loppuun. 

Rintalan mukaan Erika Vikmanin hittibiisi Syntisten pöytä syntyi samassa studiossa, missä haastattelukin tehdään. Hän on kirjoittanut kappaleen Kaisa Korhosen kanssa. He istuivat kopissa pianon ääressä ja alkoivat tavata biisin bassokuviota.

 - Haluttiin sellainen takaa-ajofiilis, kuin leffasta. Ylipäätään Erikan ensimmäisellä levyllä on paljon sitä, että mikä on soveliasta ja mikä on syntiä. Niistä tematiikoista teksti sitten lähti. 

Toisin kuin voisi kuvitella, uskonnolla ja synneillä leikittelevä kappale ei juurikaan herättänyt negatiivista palautetta, ainakaan verrattuna moneen Arttu Wiskarin hittiin.

- Jos kymmenen tyyppiä soittaa mulle tuntemattomasta numerosta yöllä ja haukkuu, ja sitten taas kymmenen soittajaa kehuu maasta taivaisiin, niin tuosta on kyllä vain positiivista tullut.

Jopa eri seurakunnat ovat olleet Rintalaan yhteydessä ja kiitelleet, että kappale tekee hyvää kirkon jäsenmäärille.

- Ihan niin diipeissä vesissä emme olleet, kun biisiä tehtiin. Onhan popmusiikki aina flirttaillut uskonnon kanssa. Hämmästyttävän hyvää palautetta, Rintala toteaa.

Voit kuunnella Sadun sunnuntaivieras -ohjelmaa suoraan Podplay-palvelusta tai sunnuntaisin Iskelmä-radiokanavalta. 

Lue myös: Kari Hietalahti ei halua osallistua suosikkiohjelmaan - 'Pääsisin pois vain Medi-Helillä'

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat