Kuva: AOP

Kim Kardashian haluaa edetä "ekstrahitaasti" suhteessa Pete Davidsonin kanssa - syy ymmärrettävä

25.11.2021 23:15 - Iiro Myllymäki

Kyseessä on lähipiirilähteen mukaan ensimmäinen kerta Kardashian ja Kanye Westin avioeron jälkeen, kun nainen tapailee jotakuta.

Tosi-tv-tähti ja yrittäjä Kim Kardashianin, 41, ja koomikko Pete Davidsonin, 28, välien lähentymisestä on huhuttu jo jonkin aikaa, ja kaksikko on muun muassa kuvattu yhdessä käsi kädessä. Kaksikko on myös juhlinut yhdessä Davidsonin syntymäpäiviä, ja esimerkiksi Daily Mailin mukaan suhde on totta.

Kardashiania lähellä oleva lähde kertoo CNN:lle, että nainen kuitenkin haluaa edetä suhteessa hitaasti.

- He vasta tutustuvat toisiinsa, joten kyse ei ole mistään vakavasta. Tämä on ensimmäinen kerta avioeron jälkeen, kun hän tapailee jotakuta, joten hän etenee ekstrahitaasti, lähde kertoo.

Pete Davidson (kuva: AOP)

Kardashian erosi aiemmin tänä vuonna rap-tähti Kanye Westistä, 44, joka vaihtoi juuri viralliseksi nimekseen Ye. Ex-parilla on neljä yhteistä lasta. Kardashian haki avioeroa helmikuussa.

Davidson asuu New Yorkissa, kun taas Kardashian pitää majaa Los Angelesissa. Eläminen eri rannikoilla asettaa uudelle suhteelle haasteensa.

- He asuvat eri rannikoilla ja ovat molemmat hyvin kiireisiä. Nyt heille on hankalampaa hypätä johonkin vakavaan tällä hetkellä, Kardashianin lähipiirilähde kertoo.

Aiemmin Kardashianin lähipiiristä on kerrottu, että nainen on ihastunut Davidsonissa muun muassa tämän huumorintajuun. Saturday Night Live -ohjelman vakiokasvo Davidson on seurustellut aiemmin muun muassa Ariana Granden ja Bridgerton-tähti Phoebe Dynevorin kanssa.

Lue myös: Pete Davidson kuvattiin fritsu kaulallaan, eikä some pysty käsittelemään sitä

Lue myös: Lähipiiri ihastuneesta Kim Kardashianista: "Hän on kuin teini"

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat